Holmenkollenin hiihdon maailmancupin kilpailuun muutoksia – Viimeksi tapahtunut ryyppyjuhla pyritään välttämään
Kuva: Getty Images
Viime talvena Norjan Holmenkollenilla käydyissä hiihdon maailmancupin osakilpailuissa koettiin melkoinen kaaos, kun paikalle saapuneet päihtyneet ihmiset muun muassa kävelivät kesken miesten 50 kilometrin kilpailun pitkin latuja ja heittelivät olutta hiihtäjien päälle.
Tapaukseen ottivat kantaa useat urheilijat, esimerkiksi hiihtolegenda Marit Björgen totesi, ettei olisi tullut paikalle lapsensa kanssa.
Norjan hiihtoliitto ja kisajärjestäjät ovat nyt päättäneet uudistuksista, joilla itse urheilu nousisi jälleen tapahtuman keskiöön.
Ensi vuoden miesten 50 kilometrin kilpailun lähtöaikaa aikaistetaan neljällä ja puolella tunnilla ja matkaan lähdetään jo kello kymmeneltä aamupäivällä.
Tavoitteena on hillitä tämänvuotista yleisön järjetöntä alkoholinkäyttöä.
Järjestäjät pyrkivät myös parantamaan viime talvena pahasti pettäneitä liikennejärjestelyjä, sekä kilpailun turvallisuutta.
Päätöksistä kerrottiin parhaillaan Kreikassa käynnissä olevassa Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kongressissa.
Lähde: NRK
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Ilona Mononen herättää odotukset – kisakausi lähestyy
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys