Karussa tappioputkessa rämpivältä Novak Djokovicilta erikoinen arvio kaudestaan

Vaikka tenniksen huippupelaajan Novak Djokovicin alkuvuosi on mennyt täysin penkin alle, vakuutti serbialainen olevansa tyytyväinen kehitykseensä.
Djokovic tippui Madridin avoimesta turnauksesta toisella kierroksella hävittyään brittien rankingkärjelle Kyle Edmundille. Sitä aiemmin serbialainen tippui yllättävän ajoissa Indian Wellsin, Miamin ja Barcelonan turnauksista.
Ei olisi liiottelua sanoa, että Djokovicin kauden ensimmäinen puolikas on mennyt täysin penkin alle.
Entinen maailmanrankingin terävimmän kärjen tennistähti ei ole kuitenkaan raivoissaan pelinsä tilasta. Rennon oloinen Djokovic vakuutti Edmund-tappion jälkeen Daily Starille Madridissa, ettei koe keväänsä epäonnistuneen.
– Luonnollisesti olen pettynyt, että hävisin tämän ottelun. Voin kuitenkin olla tyytyväinen tennikseni kehityksen tasoon, Djokovic sanoi.
Serbialainen toivoo onnensa kääntyvän seuraavissa kilpailuissa. Ongelmakohdat ovat Djokovicin mukaan tiedossa, ja virheet pitäisi saada hiottua pelistä pois.
– Pelissäni on selviä asioita, jotka eivät toimi tällä hetkellä. Minun täytyy vain jatkaa työskentelyä ja rukoilla, että pelini tulee vahvemmaksi ja paremmaksi matsien mittaan. Varsinkin näissä isoissa turnauksissa, jossa on huippupelaajia. Näissä täytyy todella olla parhaimmillaan, Djokovic arvioi.
Lähde: Daily Star
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa