Mitä ihmettä? Korkeushypyn 41-vuotias ruotsalainen olympiavoittaja harkitsee paluuta – Haluaa kohdata poikansa!
Kuva: Getty Images
Korkeushypyn olympiavoittaja Stefan Holm harkitsee paluuta kilpakentille – yhdeksi päiväksi – kohdatakseen 13-vuotiaan poikansa Melwin Lycke-Holmin.
– Se olisi hauskaa, ja tänä vuonna olisi varmaankin viimeinen kerta kun se voitaisiin tehdä, 41-vuotias lajilegenda sanoo Värmlands Folkbladin haastattelussa.
Holmin poika on erittäin lupaava korkeushyppääjä ja teki viime talvena ikäluokkansa epävirallisen maailmanennätyksen, 198.
– En uskonut hänen hyppäävän noin hyvin, mutta se oli mahtavaa, isä-Holm toteaa.
Isän ja pojan välienselvittelyä on suunniteltu kesäkuun 2.päivänä Keski-Ruotsissa sijaitsevassa Kilissa käytävään olympiavoittajan nimikkokilpailuun. Holm ei kuitenkaan lupaa vielä mitään.
– Ajatus on takaraivossani ja tuo nimenomainen kilpailu olisi looginen paikka sille (isä-poika-kisalle). Olen sanonut jos on hyvä ilma – niin kuin nyt näyttäisi – ja jalat tuntuvat hyvältä, niin miksi ei.
Tällä hetkellä kisan ennakkosuosikki vaikuttaisi olevan poika-Holm, sillä Stefan Holm kertoo hypänneensä tänä vuonna harjoituksissa 193.
Holm voitti olympiakultaa Ateenassa 2004. Hänen ennätyksensä hallissa on 240 ja ulkoradoilla 237.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”