Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä teki toukokuun alussa rohkean ratkaisun uskaltautuessaan arvostelemaan suurta ja mahtavaa Suomen Urheiluliittoa (SUL) Finnishnews.fi –sivuston kolumnissaan.

Ottamatta kantaa siihen, ovatko asiat SUL:ssa olleet todellakin Mäkelän mainitsemalla tolalla, on purkauksen ajankohta vähintäänkin erikoinen.

Yleisurheilukesä on vasta alkamassa ja urheilijan fokuksen luulisi kannattavan suunnata omaan tekemiseen, varsinkin kun edessä on monelle suomalaisurheilijalle tärkeä EM-kisakausi.

Tällä hetkellä on vaikea nähdä, että Mäkelän ulostulo oli kovinkaan onnistunut. Lajiväki ei nimittäin katso hyvällä kun niin sanotusti kustaan omiin muroihin, kuten Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen totesi STT:lle.

Erikoisen tilanteesta tekee myös, etteivät muut kärkiurheilijat tai lajivaikuttajat ole sankoin joukoin rientäneet Mäkelän tueksi.

Aiemmin keväällä Tero Pitkämäki arvosteli Urheiluliittoa sen asioiden hoidosta, mutta huomattavasti pehmeämmin sanankääntein kuin Mäkelä. Muuten urheilijat ovat olleet merkillisen hiljaa.

Kaksi eturivin maajoukkueurheiljaa on sen sijaan päätynyt valitsemaan Mäkelästä huomattavasti poikkeavan linjan.

Aitajuoksija Lotta Harala kertoi Ilta-Sanomissa, ettei halua keskittyä surkuttelemaan resurssien heikkoutta, vaan miettii mieluummin mitä itse voisi asialle tehdä.

Hän sanoi pyrkineensä rakentamaan itsestään brändiä, jonka kanssa yritykset olisivat valmiita tekemään yhteistyötä.

Viime viikolla Haralan ilmoitettiin tehneen yhteistyösopimuksen saksalaisen urheiluvaatejätti Puman kanssa.

Toinen maajoukkueurheilja, seiväshyppääjä Wilma Murto puolestaan kertoi sopimuksestaan energiajuomajätti Red Bullin kanssa.

Nyt tekemällään purkauksella Mäkelä on vaarassa jäädä mahdollisten potentiaalisten sponsoreiden silmissä valittajaksi, mikä varmaankaan ei ollut alkuperäinen tarkoitus.

Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten asian ympärillä vellonut kohu vaikuttaa kolmiloikkaajan tekemiseen ja kilpailusuorituksiin uran kannalta erittäin tärkeänä vuonna.

Yleisurheilun EM-kisat kun nyt vaan sattuvat olemaan nykyisessä kivenkovassa yleisurheilumaailmassa niitä arvokisoja, joissa suomalaisillakin on varteenotettavat menestysmahdollisuudet.