NFL-lupaus joutui rajun kohun keskelle rasistisista Twitter-päivityksistään – pelaajan varannut seura laittoi nuorukaisen piinapenkkiin
Kuva: Getty Images
NFL-liigan tämän kevään kuumimpiin huippulupauksiin kuuluva pelinrakentaja Josh Allen joutui yllättäen hurjan julkisuuskohun keskelle, kun liuta vanhoja hänen kirjoittamiaan rasistisia Twitter-päivityksiä nousi julkisuuteen varaustilaisuuden alla.
Varaustilaisuuden avauspäivänä 26. huhtikuuta sosiaalinen media alkoi kuohua Josh Allenin suhteen. Somemyräkkä ei kuitenkaan liittynyt pelkästään lahjakkaan 21-vuotiaan pelitaitoihin, vaan hänen lukioaikaisiin rasististen Twitter-päivityksiin.
Ihmiset olivat löytäneet Allenin Twitter-tililtä muutaman vuoden takaisia päivityksiä, jossa huippulupaus käytti lukuisia kertoja mustaihoisia ihmisiä halventavia loukkauksia.
Vuosina 2012 ja 2013 julkaissut päivitykset laskivat nuorukaisen osakkeita toden teolla. Wyomingin yliopiston joukkueen supertähteä ennustettiin ennen kohua jopa varaustilaisuuden ykkösnimeksi. Lopulta Buffalo Bills varasi miehen kuitenkin vasta 7. varausvuorolla.
Bills laittoi nuoren pelaajalupauksensa kuitenkin koville ennen hänen varaamistaan. Seuran urheilujohto tapasi nuorukaisen kanssa ja tenttasi häntä kohutuista Twitter-päivityksistään.
Seuran toimitusjohtaja Brandon Beane paljasti urheilutoimittaja Matthew Fairburnille, että hän vaati seurapomojen kanssa Allenilta selitystä joka ikiselle syrjivälle päivitykselle.
Fairburnin mukaan Allen otti kuitenkin täyden vastuun lukiovuosien hölmöilyistään. Pelinrakentaja vakuutti kasvaneensa vuosien varrella ja ymmärtäneensä tehneensä väärin.
Brandon Beane said he and the Bills printed out all of Josh Allen's questionable tweets and asked him to explain each one when they called him on draft day. Allen was very embarrassed but took ownership and explained each one.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken