Norjalta raju ratkaisu – Olympiavoittaja ulos yhdistetyn maajoukkueesta

Yhdistetyn olympiavoittaja Magnus Moania ei valittu Norjan ensi kauden maajoukkueeseen.
Moanille ilmoitettiin asiasta perjantaina.
– Sain tiedon, etten ole joukkueessa ainakaan kesällä ja syksyllä. Pakko myöntää, että tuntuu hiukan oudolta kuulla asiasta, sillä se (maajoukkue) on ollut osa elämääni koko urani ajan, Moan totesi.
Hän kuitenkiin myöntää, että viime vuosina on riittänyt ongelmia. Päättyneellä kaudella menestymään tottunut norjalainen oli maailmancupin kokonaiskilpailussa vasta 30:s.
Pyeongchangin joukkueeseen Moan ehdittiin jo valita, mutta hän luopui paikastaan.
Kaikesta huolimatta 34-vuotias norjalainen ei ole vielä lopettamassa uraansa.
– Toivottavasti saan hyvän kesäharjoittelun pohjalle ja pääsen jälleen takaisin joukkueeseen taistelemaan hyvistä sijoituksista Seefeldin MM-kisoissa. En ole sanonut vielä viimeistä sanaani, hän vakuuttaa.
Moan voitti olympiakultaa Sotshin 2014 joukkuekilpailusta. Yhteensä hän on voittanut peräti 16 arvokisamitalia (neljä olympialaisista ja 12 MM-kisoista).
Lähde: insidethegames.biz
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ristomatti Hakola yllätti – ihasteli maajoukkuehiihtäjän ulkonäköä julkisesti
- Suoraa tekstiä: Ella Junnila sanoi selvät sanat Suomen yleisurheilutähtien väleistä
- Nooralotta Nezirin toiminta ällistyttää – ”Onko tämä laillista?”
- IS: Näin Seppo Rädyn maailma romahti – ”Armoton pettymys”
- Suvi Minkkisen päivitys herätti huolen – totuus selvisi nyt kaikille
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Shokkiuutinen tuli – hiihdon maailmantähden elämä muuttui silmänräpäyksessä
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Suoraa tekstiä: Ella Junnila sanoi selvät sanat Suomen yleisurheilutähtien väleistä
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Nooralotta Nezirin toiminta ällistyttää – ”Onko tämä laillista?”
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- IS: Näin Seppo Rädyn maailma romahti – ”Armoton pettymys”
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä