Raju pettymys! Norjan kansallispäivä meni pilalle, hiihdon MM-kisat jäivät saamatta – ”Kaikki eivät pelaa avoimin kortein”
Kuva: Getty Images
Eilen vietettiin Norjassa kansallispäivää, mutta Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kongressissa Kreikassa paikalla olleelle norjalaisdelegaatiolle päivä oli vähemmän juhlallinen.
FIS:n hallitus nimittäin päätti äänin 9-6 myöntää vuoden 2023 hiihdon MM-kisat Norjan Trondheimin sijaan Slovenian Planicalle.
– Planica on investoinut valtavasti hiihtolajien kilpailupaikkoihin ja ne ovat tällä hetkellä todennäköisesti upeimmat koko maailmassa. Urheilijoilla tulee olemaan mahtava tilaisuus näyttää osaamisensa tulevissa kisoissa ja slovenialaisten intohimo talviurheiluun luo unohtumattoman tunnelman, FIS:n puheenjohtaja Gian-Franco Kasper hehkutti liiton tiedotteessa.
Norjalaiset olivat päätökseen erittäin pettyneitä.
– Päätös on yllättävä. Olimme varmoja saavamme äänestyksessä ainakin seitsemän ääntä ja toivoimme kahdeksaa. Kaikki eivät kuitenkaan pelaa avoimin kortein, Trondheimin hakutoimikunnan puheenjohtaja Rita Ottervik totesi kitkerästi VG:lle.
Planica haki MM-kisoja jo aiemmin vuosille 2017, 2019 ja 2021, mutta onnistui vasta nyt tavoitteessaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua