Tuoreella olympiamitalistilla poikkeukselliset veriarvot – urheilija ymmällään WADA:n ratkaisusta
Kuva: Getty Images
Olympiamitalisti Yara van Kerkhofin poikkeuksellisia veriarvoja puidaan Urheilun kansainvälisessä tuomioistuimessa.
Van Kerkhof nappasi Pyeongchangin olympialaisissa kaksi mitalia kaukalopikaluistelussa. Hollantilainen ylsi hopealle 500 metrillä ja pronssille 3000 metrin viestikilpailussa.
Kuluvan vuoden alussa Kansainvälinen luisteluliitto ISU tutki urheilijan epänormaaleja veriarvoja vuosilta 2015-2016. Van Kerkhofia uhkasi alkuvuodesta jopa neljän vuoden kilpailukielto.
ISU:n kurinpitolautakunta vapautti van Kerkhofin epäilyistä, ja nainen pääsi mukaan olympialaisiin. Luistelijan mukaan hänellä on poikkeavuuksia keuhkojen verenkierrossa synnynnäisestä sydänvauriosta johtuen. ISU uskoi van Kerkhofin perusteluita.
Maailman antidopingjärjestö WADA sen sijaan ei jättänyt asiaa sikseen. WADA on valittanut tapauksesta Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin.
Van Kerkhof on tilanteesta ymmällään.
– Olen aina uskonut puhtaaseen ja rehelliseen urheiluun. Dopingin käyttö ei ole koskaan edes käynyt mielessä, van Kerkhof puolustautui Onroep Westille.
Lähde: insidethegames
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset