Donald Trump perui NFL-mestarien vierailun Valkoisessa talossa – Ilmoitti myös närkästyksestään uuden polvistumissäännön porsaanreikää kohtaan
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on perunut amerikkalaisen jalkapallon Super Bowlin voittaneen Philadelphia Eaglesin tiistaille suunnitellun vierailun Valkoiseen taloon.
Trump ilmoitti myöhään maanantaina julkaistussa tiedotteessa peruuntumisen syyksi sen, että vain osa joukkueesta olisi saapunut paikalle.
Taustalla on kiista NFL-pelaajien polvistumisista otteluja edeltävän kansallislaulun soittamisen ajaksi.
Viime kaudella jotkut pelaajat tekivät eleen protestoidakseen poliisien väkivaltaa mustia kohtaan.
Trump on syyttänyt pelaajia epäisänmaallisiksi ja vaatinut käytökseen muutosta.
Viime kuussa NFL ilmoittikin uudesta säännöstä, jonka mukaan tulevalla kaudella polvistumiset ovat kiellettyjä sakon uhalla.
Presidentti ei kuitenkaan riemastunut säännössä olevasta porsaanreiästä.
– Philadelphia Eagles sai kutsun Valkoiseen taloon. Ikävä kyllä, vain pieni osa pelaajista olisi tullut paikalle, joten peruimme tapahtuman. Pukuhuoneeseen jääminen kansallislaulun aikana on yhtä epäkunnioittavaa maatamme kohtaan kuin polvistuminen, Trump twiittasi
The Philadelphia Eagles Football Team was invited to the White House. Unfortunately, only a small number of players decided to come, and we canceled the event. Staying in the Locker Room for the playing of our National Anthem is as disrespectful to our country as kneeling. Sorry!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin