Dopingista kärynnyt olympiavoittaja vakuuttaa syyttömyyttään – ”Totuus tulee esin”

Positiivisen dopingtestin antanut olympiavoittaja Asbel Kiprop uskoo edelleen vahvasti olevansa syytön käryynsä. Juoksutähti odottaa lisätutkimuksien päästävän hänet pälkähästä.
Kenialaisjuoksija vakuutti tuoreessa BBC:n haastattelussa, että totuus hänen kärystään selviää ajan myötä.
– Totuus tulee esiin ja se tulee puhdistamaan nimeni ja imagoni. Se tulee olemaan myös hyväksi lajillemme, Kiprop uskotteli.
Uutisoimme aiemmin (linkki uutiseen), että Kiprop väitti dopingtestaajien kiristivät häneltä rahaa. Testaajat vaativat kenialaista maksamaan tarpeeksi sen uhalla, että hänen dopingtestinsä muuttuisi positiiviseksi.
Keskimatkojen huippujuoksija valotti BBC:lle erikoisen väitteensä taustoja. Kipropin mukaan testaajat tiedustelivat häneltä rahasta dopingtestin jälkeen vessassa.
– Luulin ensin, että se oli jokin vitsi. Hän kysyi minulta swahiliksi, että ”oletko ansainnut rahaa?” En edes ajatellut sitä aluksi lahjuksena. Ajattelin hänen pyytävän rahaa jollekin ystävälleen, ostaakseen teetä tai polttoainetta.
– Mieleeni ei tullut ollenkaan kysyä, mitä varten rahat olivat. Kuten sanoin, luulin hänen haluavan vain pienen määrän rahaa vaikkapa teetä varten, Kiprop korosti.
Lähde: BBC
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Neljä naismallia piiritti maailman vahvimman miehen – roisi yksityiskohta riehaannutti fanit
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Jasmi Joensuulla rankka päivä – ”Jotta todellisuus ei unohdu”
- Maria Huntington näki videon itsestään – karu totuus valkeni saman tien
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen
- Ella Junnila avautui – SE-nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Maria Huntingtonille ikävä yllätys – ”voimakkaat oireet” alkoivat yhtäkkiä