Hupaisa tarina! Huippucaddie kertoi Tiger Woodsin erikoisesta wc-ongelmasta vuonna 2002 – ”En voinut tehdä sitä hänelle”

Monien huippugolfareiden caddiena – eli suomalaisittain mailapoikana – vuosien varrella toiminut Billy Foster kertoi Euroopan Tourin Twitter -tilillä julkaistussa videossa hillittömän tarinan erikoisesta sattumuksestaan Tiger Woodsin kanssa vuoden 2002 Euroopan ja Yhdysvaltain joukkueiden välisessä Ryder Cupissa.
Tuohon aikaan pohjoisirlantilaisen Darren Clarken caddiena toiminut Foster ilmoitti pomolleen juuri ennen kilpailun alkua joutuvansa käymään wc:ssä.
Fosterin suunnattua vessaan valitsi hän ensin vahingossa kopin, jossa ei ollut lainkaan wc-paperia. Siirto seuraavaan koppiin kuitenkin ratkaisi ongelman.
Miehen tultua ulos asioiltaan huomasi hän tuohon aikaan uransa parhaita vuosiaan pelanneen golftähden, Tiger Woodsin, suuntaavaan tismalleen samaan koppiin mihin Fosterkin oli ensin mennyt.
– Näin jo sieluni silmin Tiger Woodsin kävelevän viidennelle reiällä aivan kuin John Wayne (amerikkalainen takavuosien lännenelokuvien tähti) noustessaan hevosen selästä. Ajattelin kuitenkin mielessäni, etten voi tehdä sitä hänelle, Foster totesi.
Hän kertoi kävelleensä takaisin koppiin, jossa itse oli ollut, nappasi sieltä reilun kasan paperia ja ojensi ne oven alta hädässä olevalle Woodsille sanoen:
– Sinä joka olet siellä, saatat tarvita tätä.
Ja jenkkitähden ottaessa vastaan ”lahjoituksen” huudahti vielä perään:
– Eurooppa johtaa 1-0.
Foster kertoi Woodsin tulleen ulos kopista leveä virne kasvoillaan ja todenneen myöhemmin kentällä:
– Billy Foster, olen sinulle paljosta velkaa!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta