Jason Day koki Tiger Woodsin tylyyden lähetettyään vanhan kuvan: ”Tappajan vaisto on palaamassa entiselle tasolle”
Kuva: Getty Images
Tiger Woodsin oltua selkävammojen pakottamana sivussa golf-viheriöiltä, Jason Day nousi maailmanlistan kärkeen kolmisen vuotta sitten.
30-vuotias australialainen on yksi ennakkosuosikeista torstaina alkavassa US Openissa. Dayn peli on kulkenut tänä vuonna, sillä hän on vienyt nimiinsä kaksi PGA Tourin voittoa muun muassa.
Tämän hetken maailmanlistan seitsemännellä sijalla oleva Day on pitänyt Woodsia aina mentorinaan, jonka puoleen hän voi kääntyä. Nyt kaksikon välille on kuitenkin syntynyt jälleen kilpailullinen jännite US Openin kynnyksellä, josta Day avautui.
– Lähetin hänelle yhtenä päivänä tekstiviestin. Naureskelin siinä hänen yhtä vuoden 2004 kuvaa, jossa hänellä oli MC Hammer-housut jalassaan. Kirjoitin hänelle: ”Hei, jätkä! Katso noita housuja, ne ovat todella hirveät.”
– Hän ei kuitenkaan vastannut minulle mitään takaisin, Day harmitteli Expressille.
Day odottaa Woodsilta samanlaista häikäilemättömyyttä myös viheriöllä.
– Hänen tappajan vaistonsa on palaamassa sille entiselle tasolle. Olimme tässä yksi aamu puttailemassa samalla alueella. Hän oli lähellä minun reikääni ja käyttäytyi ärsyttävästi minua kohtaa, Day paljasti.
Kaksikko on mukana torstaina alkavassa US Openissa. Viasat Urheilu -kanava ja Viaplay näyttävät kilpailun suomeksi selostettuna.
LUE MYÖS:
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin