Karsten Warholm täräytti Pohjoismaiden ennätyksen Timanttiliigan 400 metrin aidoissa – Norjalaismedia sai miehen harmistumaan kysymyksillään!
Kuva: Getty Images
Aitajuoksijatähti Karsten Warholm onnistui sunnuntaisessa Tukholman Timattiliigan osakilpailussa mainiosti.
Norjalainen paransi sadasosalla reilu viikko sitten tekemäänsä 400 metrin aitojen Pohjoismaiden ennätystä. ”Rekordi” kirjataan nyt 47,81.
Tukholman olympiastadionilla käydyssä kilpailussa hän jäi kuitenkin jälleen – kuten edellisessä ennätysjuoksussa 31.toukokuuta Roomassa – Qatarin Abderrahman Samban varjoon.
Samba pinkoi aidatun ratakierroksen 47,41 parantaen Aasian ennätystä seitsemällä sadasosalla ja jättäen norjalaistähden kisan kakkoseksi.
Warholm oli kisan jälkeen harmissaan, kun norjalaislehti VG keskittyi upean juoksun jälkeen lähinnä kysymään syytä suureen eroon qatarilaiseen.
– Sitä on mahdotonta sanoa, haluaisin tietää mistä se johtuu (ero Sambaan), norjalainen totesi.
Warholm korosti lehdelle juosseensa vuosi sitten Tukholmassa sekunnin hitaammin kuin eilen.
Hän onkin tulevien Berliinin EM-kilpailujen ylivoimainen voittajasuosikki. Euroopan tilastossa seuraavana oleva juoksija, Turkin Yasmani Copello, on puoli sekuntia Warholmia jäljessä.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken