Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) ilmoitti eilen päätöksestään hylätä jamaikalaisen pikajuoksijan Nesta Carterin vetoomus kumota takautuvasti annettu rangaistus tämän dopingkärystä Pekingin olympialaisissa 2008.

Carterin rangaistuksen vuoksi Jamaikan joukkue menetti kisoista nappaamansa pikaviestin kultamitalin jo tammikuussa 2017. Carterin lisäksi joukkueessa juoksivat Usain Bolt, Michael Frater ja Asafa Powell.

Nyt ”syntipukki” itse on antanut lausunnon tapaukseen liittyen.

– Olen syvästi järkyttynyt CAS:n päätöksestä pitää voimassa KOK:n (Kansainvälinen olympiakomitea) päätös hylätä 2008 olympialaisten pikaviestin tulokset, Carter kirjoittaa tiedotteessaan.

Sprintteri korostaa olleensa aina puhdas urheilija, eikä koskaan olisi tietoisesti riskeerannut omaa tai kotimaansa mainetta, saati tuottanut tuskaa joukkuetovereilleen.

– Aine jota löytyi kehostani ei edes ollut kiellettyjen aineiden listalla 2008, vaan tuli tietoon vasta noiden kisojen (Peking 2008) jälkeen, Carter korostaa.

– Vaikka otankin tapauksesta kaiken vastuun, on sitä vaikea hyväksyä. Olen syvästi pahoillani tapahtuneesta, sekä siitä kivusta ja menetyksestä jota se on tuonut, hän päättää.

Lähde: trackalerts.com