Muistatko vielä 200 metrin ikivanhan Euroopan ennätyksen? Turkkilaistähti Guliyevilla on ”rekordi” kiikarissaan!
Kuva: Getty Images
200 metrin Euroopan tämän hetken ykkösjuoksijalla Ramil Guliyevilla on kovat tavoitteet.
Viime vuonna Lontoon MM-kisoissa mielimatkallaan kultaa napannut Guliyev on suunnannut katseensa 200 metrin ikivanhaan Euroopan ennätykseen.
Syyskuussa 1979 italialainen Pietro Mennea täräytti Meksikossa pitkään myös maailmanennätyksenä säilyneen hurjan ajan 19,72.
– Pitkän tähtäimen tavoitteenani on rikkoa Mennean 200 metrin Euroopan ennätys, Turkkia edustava Guliyev toteaa.
Toistaiseksi lähimmäksi ennätystä on eurooppalaisista päässyt ranskalainen Christophe Lemaitre, joka pinkaisi Daegun MM-kisoissa 2011 aikaan 19,80.
Guliyev on toistaiseksi maanosan parhaimpien listalla kuudentena ennätysajallaan 19,88. Viime viikolla hän pääsi jo lähelle sitä juostessaan Oslon Timanttiliigassa 19,90.
– En ole vielä huippukunnossa. Olin ajatellut juoksevani tässä vaiheessa kautta jo lujempaa, turkkilainen yllättää.
Elokuun EM-kisoissa ennätysaika ei tule jäämään ainakaan suorituspaikasta kiinni, sillä samaisella Berliinin stadionilla myös Usain Bolt on aikoinaan hurjastellut 200 metrin kivikovan maailmanennätyksen, 19,19.
Lähde: Euroopan yleisurheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua