Tenniksen Ranskan avointen finalistin veljelle kahdeksan kuukauden pelikielto – Ei kertonut manipulaatioyrityksestä
Kuva: Getty Images
Argentiinalainen tennisammattilainen Federico Coria on saanut kahdeksan kuukauden pelikiellon ja 10 000 dollarin sakot rikottuaan Kansainvälisen tennisliiton (ITF) valvontaelimen, Tennis Integrity Unitin (TIU) korruption vastaisia sääntöjä.
Corian saamasta rangaistuksesta kuusi kuukautta on ehdollista ja hän voi palata tenniskentille 12. elokuuta. Sakoista ehdollista on puolet (5000 dollaria).
26-vuotias argentiinalainen sai rangaistuksen jätettyään kertomatta häneen kohdistuneesta lahjontayrityksestä hävitä ottelu Futures-tason turnauksessa Italian Sassuolossa 2015.
Saman vuoden aikana häntä yritettiin TIU:n mukaan lahjoa myös muissakin turnauksissa.
Tutkimuksien mukaan ATP-listalla sijalla 301 oleva Coria ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa rahaa vastaan.
Pelaajan kuuluisampi, aikoinaan Ranskan avointen loppuottelussa 2004 pelannut veli Guillermo Coria puolusti viime kuussa Twitterissä veljeään sanoen tämän olleen ilmoittamatta lahjontayrityksestä, koska koki itseään uhatun ja pelkäsi perheensä puolesta.
Myös toista argentiinalaispelaajaa, Nicolas Kickeria, uhkaa rangaistus. Häntä syytetään kahden ATP-haastajaturnauksen ottelun manipuloinnista 2015.
Hänen kerrotaan saavan rangaistuksensa myöhemmin.
Lähde: Reuters
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta