Tenniskonkari pillastui huippukilpailun uudesta ratkaisusta – ”Se on hevonp*skaa”
Italialainen tennisammattilainen Fabio Fognini ei arvosta ATP:n päätöstä esitellä ”uuden sukupolven” pelaajiksi kutsuttuja pelaajalupauksia turnauksen parhailla kentillä.
ATP julkisti viime vuonna ”Next Gen” -aloitteensa, jonka tavoitteena on tuoda alle 21-vuotiaita tenniskykyjä tutummaksi suurelle yleisölle. Nuorilla on oma kilpailunsa, joka huipentuu kahdeksan kärkipelaajan finaaliturnaukseen vuoden lopussa.
Käytännössä ohjelma tarkoittaa sitä, että nuoret saavat tietyissä turnauksissa mahdollisuuden pelata parhailla kentillä suurten yleisöjen edessä. Fognini ei ymmärrä, miksi nuoret menevät tunnettujen tähtinimien edelle.
– Tämä Next Generation -homma on hevonpaskaa. En pidä siitä kaikesta huomiosta, minkä tämä aloite on saanut, italialainen tölväisi Tennis 365:n haastattelussa.
Fogninin mielestä asia on kehittynyt vuosien saatossa huonompaan suuntaan.
– Vuosia sitten Rafael Nadal voitti Pariisissa 19-vuotiaana. Nyt meillä on siellä Denis Shapovalov, joka on 25. sijalla maailmassa. Hän on kehittynyt paljon, mutta hän pelaa ensimmäisen ottelunsa Suzanne Lenglen -kentällä ja toisen ykköskentällä, Fognini hämmästeli.
Lähde: Tennis 365
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon