Video: Serena Williams on pitkävihaista sorttia, syytti vastustajaansa huijariksi 9 vuotta sitten – Otti asian jälleen sunnuntain ottelussa esille!
Kuva: Getty Images
Tennistähti Serena Williams vaikuttaa selvästi olevan suhteellisen pitkävihainen.
Sunnuntaina hänen pelatessaan nelinpeliä siskonsa Venuksen kanssa espanjalaisen Maria Jose Martinez Sanchezin ja slovenialaisen Andreja Klepačin muodostamaa paria vastaan, otti Serena esille yhdeksän vuoden takaisen tapahtuman.
Williams kävi päätuomarin kanssa erikoisen keskustelun säännöstä, jota Martinez Sanchez oli hänen mukaansa rikkonut vuonna 2009 pelatun kaksinpelin aikana.
– Jos pallo osuu minuun tai vastustajaan, päättyykö piste, hän tiedusteli.
– Kyllä, oli tuomarin vastaus.
– Selvä juttu. Voitko pitää huolen, että hän (Martinez Sanchez) ymmärtää sen, koska osuin häntä kerran ja hän vain jatkoi pisteen pelaamista voittaen sen lopulta, Williams valotti tuomarille.
– Kyllä. Jos näin tapahtuu, kerron asiasta hänelle, vastasi tuomari, ja Serena oli tyytyväinen.
Williams syytti espanjalaisvastustajaansa takavuosien kohtaamisessa huijariksi, kun pallo osui hänen mielestään vastustajan käsivarteen, mutta tämä jatkoi pelaamista.
Myöhemmin Sanchez kutsui väitettä typeräksi vakuuttaen osuneensa palloon mailallaan.
Tuolloinen ottelu päättyi lopulta Williamsin voittoon.
Sunnuntain ottelu päättyi kuitenkin Williamsin siskojen kannalta huonosti, sillä kolmanneksi naisten nelinpelissä sijoitettu espanjalais-slovenialainen pari voitti taiston 6-4, 6-7, 6-0.
Serena kohtaa tänään pelattavassa odotetussa ottelussa arkkivihollisensa Maria Sharapovan.
A champion never forgets.
On court before a doubles match against Maria Jose Martinez Sanchez, Serena Williams wanted to clarify a few things. #RG18
On court before a doubles match against Maria Jose Martinez Sanchez, Serena Williams wanted to clarify a few things. #RG18
LUE MYÖS:
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin