Vuoden 2026 talviolympialaisia hakevien määrä pieneni, sveitsiläiset äänestivät kisoja vastaan – Myös muissa kandidaattikaupungeissa sekava tilanne

Kuva: Getty Images
Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) julkisti noin kaksi kuukautta sitten kaupungit, joiden kerrottiin hakevan vuoden 2026 talviolympialaisia. (uutinen)
Nyt joukossa mukana ollut Sveitsin Sion on ilmoittanut vetäytyvänsä kisojen hakemisesta.
Ratkaisuun päädyttiin, kun asiasta Sveitsin Valais’n kantonissa järjestetty kansanäänestys päättyi kisoja vastustavien voittoon.
Järjestämistä vastustavat saivat koko kantonissa 54 prosenttia äänistä. Sionin kaupungissa vastustus oli vielä suurempi, 61 prosenttia.
Vuoden 2026 kisoja hakee sveitsiläisten päätöksen jälkeen kuusi kandidaattia: Itävallan Graz, Kanadan Calgary, Japanin Sapporo, Turkin Erzurum, Ruotsin Tukholma, sekä Italian kolmen kaupungin yhteishanke (Cortina d’Ampezzo, Milano, Torino).
Näistä hakijoista ainakin Calgary on järjestämässä asiasta myös kansanäänestyksen, joko tämän vuoden lopulla tai vuoden 2019 alussa.
Talviolympialaisten haku on kimurantissa tilanteessa monessa muussakin maassa, sillä esimerkiksi Ruotsin ja Italian hakemuksilla ei ole vielä varmuudella maiden poliittisen johdon tukea. Lisäksi Sapporo saattaa olla kiinnostunut järjestämään kisat vasta 2030.
Lähde: insidethegames.biz
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi