Mikko Ilonen aloitti hyvin golfin Euroopan kiertueen Irish Openin torstaina. Lahtelainen kiersi Ballyliffin links-kentän 70 lyönnillä (-2) ja jakaa avauspäivän jäkeen 19. sijaa yhdessä muun muassa turnausisäntä Rory McIlroyn kanssa.

Kymmenenneltä väylältä urakkansa aloittaneella Ilosella oli vahva lähtö, sillä hän oli jo neljän väylän jälkeen tilanteessa kolme alle parin. Vaativa kenttä kuitenkin rankaisi huonoista avauslyönneistä ja seurauksena oli kolme bogia. Loppukierroksen kaksi birdietä veivät Ilosen kuitenkin takaisin ”punaiselle”.

Kisan kärkipaikkaa pitää hallussaan Uuden-Seelannin Ryan Fox tuloksella 67, joka on vain kolme lyöntiä Ilosta edellä.

Lahtelainen voitti Irish Openin vuonna 2014. Nyt turnaus kuuluu Euroopan kiertueen sisällä pelattavaan Rolex-sarjaan ja sen kokonaispalkintopotti on liki kuusi miljoonaa euroa.

Myös Mikko Korhonen onnistui torstaina kohtuullisesti. Korhonen viimeisteli kaksi birdietä, mutta kahden bogin lisäksi kortissa on yksi tupla. Korhonen on tuloksella 74 jaetulla 67. sijalla.

Lähde: golfpiste.com