Pajasmaa otteli ennätykseensä Tampereella!
Sanni Pajasmaa liitti nimensä siihen pitkään suomalaisnuorten listaan, joka on tehnyt Tampereella yleisurheilun nuorten MM-areenalla ennätyksensä. Pajasmaa kokosi seitsenottelussa ennätyspisteensä 5329 ja sijoittui 18:nneksi.
– Ihan huikeaa. Jäin kolme pistettä myötätuulituloksesta, eli pääsin nollatuulissa niin lähelle sitä. Nyt vaikeat lajit onnistuivat, Pajasmaa sanoi.
Myötätuulituloksella hän viittasi aiemmin tänä kesänä Norjan Jessheimissa käytyihin nuorten PM-otteluihin, joissa hän kokosi 5332 pistettä. Tuo lukema kirjautuu tuloksiin myötätuulituloksena, koska 100 metrin aidoissa, 200 metrillä ja pituushypyssä oli myötätuulta yli kaksi metriä sekunnissa.
Tampereella Pajasmaa teki seitsenottelun avauspäivänä ennätyksensä korkeudessa (165) ja 200 metrillä (25,34). Pika-aidat hän juoksi 14,49 ja työnsi kuulaa 12,67. Toisen päivän lajeista pituushypyn tulos 564 jäi alakanttiin, mutta keihäsennätys 34,50 paikkasi pistemenestyksiä. Kisan päätteeksi 800 metriä kulki 2.24,81.
– Keihään onnistuminen oli tosi tärkeää, koska pituudessa tuli askelmerkkien kanssa pieni epäonnistuminen. Melkein sain kaikki pisteet kurottua siinä, Pajasmaa kertaili.
– Tosi hyvä ottelu. Tuntui, että aina, kun yleisö oli mukana, onnistuin tosi hyvin. Se toi ihan erilaista buustia – esimerkiksi kasilla, vaikka tuli aikamoinen kuolema vikalla kierroksella, Pajasmaa hehkutti.
– Uralle tämä antaa ihan käsittämättömän paljon potkua. Olin 18:s, lähdin tänne 27:ntenä. Huomasin, ettei maailman kärki ole niin kaukana. Ottelen kuitenkin vasta toista vuotta.
Seitsenottelun voitti britti Niamh Emerson, joka kokosi hulppeat 6253 pistettä tulossarjalla 100 metrin aidat 13,76, korkeus 189, kuula 12,27, 200 metriä 24,80, pituus 631, keihäs 649 ja 800 metriä 2.09,74. Kisan tilastosuosikki Ukrainan Alina Shuh keskeytti ensimmäisen lajin jälkeen. Itävallan Sarah Lagger oli toinen maansa nuorten ennätyksellä 6225 pistettä.
Lähde: yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa