Tennislegenda jyrähti: Täyttä hulluutta!
Tennislegenda, ruotsalainen Mats Wilander, haluaa nähdä tulevaisuudessa jonkun muun ratkaisutavan viiden erän otteluihin kuin se, mikä nähtiin perjantaina. Etelä-Afrikan Kevin Anderson ja Yhdysvaltoja edustava John Isner väänsivät perjantaina välieräänsä 6 tuntia 36 minuuttia. Wilanderin mielestä tuo on liikaa. Hän vaatii tie-break -ratkaisujen käyttöön ottamista myös viidensissä erissä.
– Puheet tie-breakin tuomisesta viidensiin eriin ovat käynnissä ja muutosta on varmaankin tulossa, Wilander sanoi Eurosportilla.
– Draamaahan ottelu tarjosi, mutta minun mielestäni on sataprosenttisen selvää, että tie-breakit on tuotava noihin otteluihin.
Seitsemänkertainen Grand Slam -voittaja vertasi tennistä esimerkiksi jalkapalloon.
– Jos vaikka jalkapallossa pelattaisiin jatkoaikaa niin pitkään, kun maali tulisi, voisi käydä, ettei kukaan sitä maalia tekisi, koska kaikki olisivat niin puhki. Katsojilta menisi kiinnostus. Siksi jalkapallossa on rangaistuspotkukilpailut.
– Kun pelataan tuollaisia otteluja tuollaisessa ilmassa, alkaa homma olla vaarallista uupumuksen vuoksi. Täyttä hulluutta. Ei kukaan ehdota nyrkkeilyynkään sitä, että otellaan vaikka 50 erää, tyrmäkseen asti, Wilander vertaili.
Anderson voitti maratonottelun ja kohta finaalissa joko Novak Djokivicin tai Rafael Nadalin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa