Aikoja korjailtu lähes vuorokauden viiveellä EM-uinneissa – Ida Hulkon tulos muuttui!

Euroopan uimaliitto LEN tiedotti, että lauantai-iltana uiduissa EM-uintien finaaleissa ja välierissä on tapahtunut virheitä ajanotossa.
Virhe ilmeni 0,10 sekunnin viiveenä lähetyslaitteen laukaisun ja ajanottolaitteiston käynnistymisen välillä. Virheen kerrottiin aiheutuneen lähetyslaitteen asetuksissa inhimillisen erehdyksen vuoksi.
Virhe koski lauantain iltajakson yhdeksää ensimmäistä lähtöä. Näissä yhdeksässä lähdössä tuloksiksi ilmoitettiin siis 0,10 sekuntia todellista kovempi tulos. LEN on korjannut kyseisten yhdeksän lähdön tulokset lisäämällä lauantaina julkaistuihin tuloksiin 0,10 sekuntia.
Suomen joukkueesta lauantai-iltana uivat Ida Hulkko ja Mimosa Jallow. Hulkon laji, 100 metrin rintauinnin välierät, kuului ajanottovirheen piirissä oleviin lajeihin.
Lauantaina Hulkon ajaksi ilmoitettiin 1.07,94 ja sunnuntaina tulos on korjattu ajanottovirheen mukaisesti aikaan 1.08,04. Sijoitus pysyi ennallaan, koska 0,10 sekuntia lisättiin kaikkien uimareiden tuloksiin tässä lajissa. Mimosa Jallow’n 50 m selkäuinnin välierät eivät kuuluneet virheen piiriin.
– Ei se minun tekemiseeni enää vaikuta millään tavalla, Hulkko kommentoi harmistuneena siitä, ettei hän alittanutkaan lauantaina 1.08 aikaa
Lähde: Uimaliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi