Kokenut David Söderberg EM-karsinnan kynnyksellä: ”Vaikea sanoa kunnosta mitään”

Berliinin EM-kisoissa maanantaina suomalaisia kisojen molemmilla areenoilla: moukarinheittäjien David Söderbergin ja Henri Liipolan sekä pituushyppääjien Kristian Bäckin ja Kristian Pullin urakka alkaa karsinnalla Berliinin olympiastadionilla.
Kuulantyöntäjä Arttu Kangas puolestaan karsii kaupungin keskustaan Breitscheidplatzille rakennetulla työntöpaikalla. Sama paikka toimii kisojen palkintojen jakojen näyttämönä.
Moukarinheiton karsintaraja on 76 metriä. Edellisissä EM-kisoissa loppukilpailuun riitti alle 73-metrin heitto, mutta nyt finaalipaikan raja noussee korkeammalle.
– 73-metrinen voi riittää jatkoon, mutta sitä on tosi vaikea sanoa. Amsterdamin EM-kisoissa tulosta pudotti vesisade. Jossain 73–75 metrin välillä se on, David Söderberg arvioi.
Söderberg, 38, heitti pistesijan kaksista edellisestä EM-kisoista. Nyt hän lähtee karsintaan erikoisesta tilanteesta. Alkukesän allergiavaivat ja kuumeen nostanut virustauti verottivat harjoittelua. Takana on vain yksi kilpailu. Viikko sitten moukari lensi Helsingissä 73,46.
Viimeisen viikon aikana Söderberg on keskittynyt hakemaan terävyyttä tekemiseen.
– Tein perjantaina muutaman heiton. Sen lisäksi olen tehnyt muutaman kevyen punttitreenin. Niiden tehojen perusteella millä perjantaina heitin, on vaikea sanoa kunnosta mitään. Mutta lauantainen punttitreeni oli ok ja aika terävä, Söderberg miettii.
Liipola: Rennolla heitolla hyvä vauhti palloon
Uransa parasta kilpailukautta heittävä Liipola on tänä kesänä lennättänyt moukaria parhaimmillaan 75,47, mutta rahkeissa on varaa parempaan.
– Olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Ainoa huoli on se, että malttaisin heittää rennosti, etten lähtisi yrittämään liikaa. Sen kun tekee, moukarin säde pienenee ja pallon nopeus laskee, Liipola sanoo.
– Karsinnassa tavoitteena on hyvä heitto, sellainen rento, jolla saa hyvät vauhdit palloon.
Liipola on nautiskellut Berliinissä ensi kertaa urallaan arvokisojen tunnelmasta, mutta on samalla yrittänyt pitää ajatukset irti moukarinheitosta. Normaalisti se tapahtuu opiskelemalla ja rakentelemalla kaikenlaisia teknisiä välineitä.
– Viimeksi rakensin polkupyörän, jossa on ruohotrimmerin moottori. Se oli aika helppo tehdä, mutta vaatii vielä vähän viilaamista, Liipola veisteli.
”Fajdek voi saada käkättimeen”
EM-kisoissa heittävien moukarimiesten joukossa on kolme 80 metrin rikkojaa tältä kesältä: Puolan Wojciech Nowicki, joka on heittänyt 81,85, hallitseva maailmanmestari Paweł Fajdek, joka on kesän mittaan heittänyt 81,14 sekä Kansainyhteisön kisat voittanut britti Nick Miller.
Miller heitti kevättalvella Gold Coastin Kansainyhteisön kisoissa maansa ennätyksen 80,26, mutta sittemmin pisin heitto on kantanut 77,05.
Aiemmin kesällä Puolassa maan kärkimiesten harjoitusleirillä piipahtanut Liipola uskoo, että Puolan kaksikko on vahvoilla tiistai-illan EM-finaalissa.
– Luulen, että Pawel Fajdek voi saada käkättimeen, Nowicki on heittänyt niin hyvin. Britti Miller näytti myös hyvältä treenikentällä, Liipola sanoo.
Liipola ja Söderberg ovat EM-kisatilastoissa sijoilla 21 ja 30.
Lähde: Urheiluiiton tiedote
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Milja Thureson pulahti uimaan kameroiden edessä – video naisesta villitsee maailmalla
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Ylen urheilutoimittaja rakastui työkaveriinsa – naisen kollegoilta jäätävä reaktio
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen