Kultaan runnonut Leo-Pekka Tähti: ”Oli aika huippu veto”
Kuva: Getty Images
Leo-Pekka Tähti jatkoi vakuuttavaa menoaan parayleisurheilun EM-kilpailuissa Berliinissä. Tähti kelasi kisojen toisen mestaruutensa 400 metrillä uudella SE-ajalla 46,73, joka on myös kisaennätys. Porilaisen aiempi Suomen ennätys oli 47,23.
– Oli aika huippu veto. Uusi SE-tuli oikeaan paikkaan. Kaikki oli aika hyvää. Tällä radalla alle 47 sekuntia on kova. Oli teknisestikin hyvä veto. Todella tyytyväinen olen, Tähti kertoili iloisena.
Hänellä on seuraavaksi ohjelmassa 800 metriä torstaina.
Manni: ”Ei ollut oikein lennokasta”
Henry Manni kelasi hopealle T34-luokan satasella ajalla 16,44. Voiton vei Hollannin Stefan Rusch kisaennätyksellä 16,14.
– On ollut parempiakin aloituksia. En ole hirveän tyytyväinen, ei ollut oikein lennokasta. Vähän väkisin runttaamista. Toivoin parempaa, Manni harmitteli kelaustaan hopeasta huolimatta.
Peitso ei ollut tyytyväinen kiekkokilpailuunsa
Petteri Peitso oli F11-luokan kiekossa tiukasti mitalitaistossa, sillä pronssi jäi lopulta 53 sentin päähän. Peitso oli neljäs tuloksella 33,67.
– Tiukka oli kisa tänään. Ihan lähti liikkeelle niin kuin suunniteltiin, mutta tuntui keli pehmittävän. Eivät nuo teknisestikään mitään kummoisia olleet. En ole tyytyväinen, Peitso sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan