Laura Muir otti ilon irti EM-kullastaan vanhempiensa kanssa: ”He tietävät, kuinka kovasti olen tehnyt töitä tämän eteen”
Kuva: Getty Images
Sunnuntai-ilta oli 25-vuotiaalle Laura Muirille spesiaali Berliinin EM-kisoissa. Hän juoksi uljaaseen voittoon 1500 metrillä vanhempiensa nähden.
Muir pääsi näyttämään mitaliaan vanhemmilleen katsomoon. Tästä hän oli haaveillut jo pitkään. Juoksijan vanhemmat olivat todistamassa, kun heidän tyttärensä jäi Rion olympialaisissa seitsemänneksi ja viime vuoden Lontoon MM-kisoissa neljänneksi.
Niissä mitali jäi saamatta, mutta kuin kohtalon ivana Muir nappasi tämän vuoden maaliskuussa sisäratojen MM-kisoissa 1500 metriltä hopeaa ja 3000 metriltä pronssia. Heidän vanhempansa eivät kuitenkaan päässeet paikan päälle kaoottisen lumitilanteen vuoksi. Tämän vuoksi Muirille oli iso juttu päästä näyttämään EM-kultaa vanhemmilleen Berliinissä heti juoksunsa jälkeen.
– Joka ikinen kerta he ovat katsomassa kisojani, enkä ole saanut juostua heille mitaleita. Tiesin, että nyt minun pitää onnistua siinä tällä kertaa.
– Oli hienoa nähdä heitä nopeasti. En näe heitä ennen kisaa koskaan. Haluan keskittyä 100 prosenttisesti juoksuun. Kisan jälkeen heitä on hieno tavata, brittijuoksija kertoo.
– Tiedän, että he katsovat juoksuani hermoillen. Katsominen on usein paljon jännittävämpää kuin itse kilpaileminen. He ovat olleet aina tukemassa ja kannustamssa minua pikkutytöstä lähtien.
– He olivat aika tunteellisia kisan jälkeen. He tietävät minun viimeisen muutaman vuoden tapahtumat parhaiten. He tietävät, kuinka kovasti olen tehnyt töitä tämän eteen. Sen takia oli hieno, että he näkivät voittoni paikan päällä, Muir fiilisteli.
Lähde: Scotsman
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan