Roope Kakolla lisäjännitystä Ruotsin-turnauksessa – ”Tarvittaessa ehdin synnytykseen pikahälytyksellä”
Kuva: Getty Images
Golfari Roope Kakko lähtee torstaina Göteborgissa käynnistyvään Golfin European Tourin Nordea Masters -kilpailuun jännittävistä asetelmista, sillä pelien sijaan velvollisuudet saattavat kutsua kotirintamalla kesken turnauksen.
36-vuotiaalle Kakolle avautui paikka Ruotsin turnaukseen Vierumäen Challenge-tourin turnauksen ja Nordea Mastersin yhteistyön myötä, jonka puitteissa parhaiten Vierumäellä sijoittuvat suomalaisammattilainen saa paikan Göteborgin pääkiertueen turnaukseen. Vierumäen turnauksen voittanut Kim Koivu oli jo saavuttanut paikan Göteborgin turnaukseen, Antti Ahokas valitsi Pohjois-Irlannin Challenge Tourin kilpailun ja Kalle Samooja oli päättänyt pitää väliviikon, joten tilaisuus aukeni Vierumäellä 20. sijalle sijoittuneelle Kakolle.
Kakko päätti tarttua tilaisuuteen, vaikka turnaus saattaa jäädä perhesyiden vuoksi kesken. Kakon ja golfarivaimo Minea Blomqvist-Kakon perheeseen odotetaan toista lasta elokuussa.
– Tiesin jo viime viikolla, että pääsisin mukaan Pohjois-Irlantiin. Päädyin kuitenkin pysyttelemään kotosalla, koska Minean raskaus on loppusuoralla enkä voisi antaa itselleni anteeksi poissaoloa synnytyksestä haastajakiertueen vuoksi. Yhteydet Pohjois-Irlannista Suomeen ovat hankalat, mutta Göteborgista ehdin tarvittaessa paikalle pikahälytyksellä, Kakko kertoi Vierumäki Finnish Challengen tiedotteessa.
Kakko on voittanut vuonna 2004 alkaneella ammattilaisurallaan yhden European Tourin kilpailun, vuonna 2015 Madeiralla. Edellisen kerran hän pelasi pääkiertueen turnauksessa viime syyskuussa Portugalin Vilamourassa.
– Kokemus olisi ollut unohtumaton jollekulle sellaiselle pelaajalle, joka ei vielä ole päässyt pääkiertueen tunnelmaa haistelemaan. Minullekin tämä on tietysti hieno mahdollisuus. Olen viettänyt paljon aikaa Amerikassa, ja siellä uskotaan siihen, että yksi viikko voi muuttaa kaiken. Minulla ei ole mitään muuta kuin voitettavaa, Kakko muistutti.
Nordea Mastersissa nähdään neljä suomalaispelaajaa, sillä Koivun ja Kakon lisäksi mukana ovat Oliver Lindell ja Tapio Pulkkanen.
Nordea Masters näkyy Suomessa suorana Viasat Golf -kanavalla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa. Suora lähetys 1. kierrokselta käynnistyy torstaina 16.8. klo 12.00.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla