Pidätkö nyrkkeilystä tai vapaaottelusta? – Nyt tulee USA:ssa suuressa nosteessa oleva Bare Knuckle Fighting Championship, jossa ei liiemmin sääntöjä ole!

MMA on ollut todella kovassa nosteessa jo useamman vuoden ajan, eikä taistelulajien suosiolle näy loppua.
Vapaaottelujärjestöt UFC ja Bellator kilpailevat taistelulajien katsojista nyrkkeilyn ohella, mutta nyt mukaan on liittynyt myös uusi tulokas.
Amerikkalainen Bare Knuckle Fighting Championship toteutti kesällä ensimmäistä kertaa 131 vuoteen paljain nyrkein oteltavan kamppailutapahtuman. Nyt tapahtumia on ollut jo useampia ja organisaatio on saanut paljon näkyvyyttä kotimaassaan.
Lajissa otellaan eri painoluokissa, mutta siinä nyrkkeillään ilman käsineitä ja vain ranteet teipataan. Lajissa ei sallita muita lyöntitapoja tai potkuja kuin rystysillä lyöminen, mutta niskasta kiinni ottaminen on sallittu.
Eriä on viidestä yhdeksään ja ne ovat pituudeltaan kaksi minuuttia pitkiä. Voittaja ratkeaa tyrmäyksellä tai tuomariston pisteillä.
Tapahtuman promoottori Dave Feldman kertoi käyneensä 28 urheilukomitean juttusilla, ennen kuin hän sai vihdoin Wyomingin osavaltiosta luvan tapahtumalle.
Katso videolta tapahtumasta ja sen säännöistä. Alla myös hienoja tyrmäyksiä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan