Santeri Laine myllytti voittoon kaksinkertaisesta Pohjoismaiden mestarista – Arslan Khataev koki tappion
Kuva: Getty Images
Arslan Khataev, 20, joutui vaikean paikan eteen Kazakstanin Alimzhan Beskempirin kanssa. Kazakstanin maajoukkueessa 10 vuotta edustanut 21-vuotias Beskempir on nuorten mm-pronssimitalisti vuodelta 2015. Khataev lähti otteluun itsevarmana, mutta kokenut kazakstanilainen teki ottelusta suomalaiselle vaikean.
– Luulin kyllä voittaneeni ottelun, varsinkin kun vastustajalle annettiin varoitus toisessa erässä, mutta hän oli hyvä nyrkkeilijä. En päässyt tekemään omaa juttua, hän esti sen aika hyvin, Khataev kertoo tuomariäänin 4-1 hävityn ottelun jälkeen.
Espoossa asuvalla ja Porvoon Nyrkkeilyseuraa edustavalla Khataevilla on seuraavaksi edessä EU-kilpailut marraskuun alussa ja niihin valmistava leiri Espanjassa. EU-kilpailuiden jälkeen jatkuu Bundesliigan ottelut.
Santeri Laine kylvi kauhua kehässä
Kauhajoen oma poika Santeri Laine ei jättänyt jossiteltavaa lauantaina Tammer Turnauksessa. Norjalainen kaksinkertainen pohjoismaiden mestari Surkho Shamilov sai osakseen sellaisia osumia, että toisessa erässä laskettiin lukua. Loppua kohden vastustaja koitti selviytyä iskuista sitomalla.
– Huomasin, että kaveri hyytyi aika lailla luvunlaskun jälkeen ja pieni epätoivo alkoi näkyä, Laine kertoo.
Sunnuntain finaalissa miehellä on vastassa Itävallan Umar Dzambekov.
Armeijan urheilukoulussa Santahaminassa varusmiespalvelusta käyvä Laine kiittelee hyviä harjoitusmahdollisuuksia. Tammer Turnauksessa Laine ottelee 81 kilon sarjassa. Hän on otellut syksyn normaalia painosarjaansa ylempänä. Paluu 75 kiloon koittaa kunhan velvollisuudet isänmaata kohtaan on hoidettu.
– Nyt armeijan aikana on paino ollut koholla. En koe, että minulla olisi vaikeuksia tässä painosarjassa, mutta ajatus on syksyn jälkeen palata taas omaan sarjaani.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!