Harri Heliövaara ja Henri Laaksonen joutuivat taipumaan $100,000 ATP Challenger -turnauksen finaalissa Yhdysvaltojen Fairfieldissä.

Loppuottelussa vastaan asettuivat taitavat ykköseksi sijoitetut thaimaalainen Sanchai Ratiwatana ja indonesialainen Christopher Rungkat.

Ratiwatana/Rungkat aloittivat finaalin vauhdikkaasti ja käänsivät järjestään tiukatkin pallorallit itsellensä ja samalla erän puhtaasti 6-0. Toinen erä oli jo huomattavasti tasaväkisempi. Heliövaara/Laaksonen kiihdyttivät 3-0 johtoon, mutta ykkössijoitettu pari tuli vielä tasoihin ja pakotti ratkaisun tiebreikkiin.

Jännittävässä katkaisupelissä Heliövaaralla ja Laaksosella oli yhteensä kolme eräpalloa, mutta he eivät onnistuneet hyödyntämään niitä ja lopulta Ratiwatana/Rungkat ottivat erän ja mestaruuden. Lopputulos thaimaalais-indonesialaisparin hyväksi 6-0, 7-6 (9).

– Finaali ei mennyt meidän osalta niin kuin piti. Vastustajat aloittivat terävästi erityisesti verkolta ja no-ad-pisteet menivät järjestään heille. Toisessa erässä päästiin peliin mukaan ja oli saumoja viedä ratkaisu kolmanteen erään, mutta tällä kertaa ei onnistunut, kommentoi Heliövaara Tennisliiton sivuilla.