Tähtipelaajan vamma jatkoi mestarisuosikin karmeaa epäonnen syksyä – ”Tämä alkaa olla jo liikaa!”
Naisten lentopallon Mestaruusliigan hallitseva mestari Hämeenlinnan Lentopallokerho on aloittanut kautensa kolmella voitolla.
Vaikka sarjataulukko näyttää joukkueen kannalta hyvältä, on sairastuvan ovi käynyt aivan liian ahkerasti. Keskipelaajat Yasmine Madsen ja Eveliina Smolander ovat kuukausikaupalla sivussa polvi- (Madsen) ja olkapäävamman (Smolander) takia, ja koko liigan parhaimmistoon kuuluva maajoukkuepelaaja Suvi Kokkonen loukkasi keskiviikkona nilkkansa ottelussa Oriveden Ponnistusta vastaan.
Kokkonen on palkittu ”Kerhon” kaikissa otteluissa joukkueen parhaana pelaajana, joten menetys on todella raju. Joukkueen päävalmentaja Matteo Pentassuglia alkaa olla jo epäuskoinen takaiskujen kanssa.
Millainen takaisku Kokkosen vamma on teille?
– Saanko sanoa, että olemme jo hieman epäonnisia?
Kyllä saat.
– En yleensä sano tätä typeryyttä, koska en usko onneen, mutta tämä alkaa olla jo liikaa! On totta, että meidän on pitänyt ratkoa ongelmia ja olemme sitä tehneetkin, mutta nyt alamme olla aika kovan stressin alla. Hyvä asia on kuitenkin, että jos katsoo viime ottelun neljättä erää, ja joukkueen reaktiota, voi sanoa, että pelaamme todellakin joukkueena. Jos Suvi ei ole kentällä, niin muut pystyvät pelaamaan samalla tasolla. Emmi Riikilä tuli kentälle, ja oli loistava.
Kokkonen loukkaantui OrPo-ottelun kolmannessa erässä, kun Hämeenlinna johti ottelua 2-0 ja kolmattakin erää 13-10. OrPo käänsi ottelussa kolmannen erän voitokseen, mutta Hämeenlinna piti lopulta voiton itsellään erin 3-1.
Oliko joukkue shokissa Kokkosen loukkaantumisen jälkeen?
– Kolmannessa erässä oli. Kerroin tilanteen aikalisällä, koska kun vammoja tulee, voivat pelaajat pelätä pelaamista. Näin kävi Emminkin kohdalla. Siksi hävisimme kolmannen erän. Pystyimme tappamaan pelin neljännessä erässä ja se oli pelkästään päästä kiinni.
Hämeenlinna on jo paikannut rivejään keskipelaaja Mara Greenin hankinnalla. Pölkky Kuusamossa viime kaudella pelannut sentteri debytoi uuden seuransa riveissä maanantaina.
Mitä odotat Greeniltä?
– Minulla on häneen kovat odotukset. Etsimme keskipelaajaa, ja ensimmäinen nimi, joka oli mielessäni, oli Mara. Muistan hänet viime kaudelta ja muistot ovat hyvät. Etsin hänet netistä, löysin hänen agenttinsa ja soitin hänelle. Uskon, että hän pelaa hyvin yhteen passarimme kanssa.
Ihmeellinen sarjaohjelma vaivaa
Naisten liigan alkusyksy on repaleinen, sillä esimerkiksi Hämeenlinna on pelannut jo kolme peliä, ja neljä joukkuetta ei ole edes aloittanut pelejään. Seuraavat pelit pelataan lauantaina, jolloin kolme joukkuetta avaa kautensa. Millaista starttia odotat muilta joukkueilta? – Muut joukkueet pelasivat paljon harjoituspelejä. Me pelasimme vain kolme. Vaikka emme pelanneet paljoa, olemme silti olleet valmiita. OrPoa vastaan onnistuimme taktisestikin. Saa nähdä, missä kunnossa muut joukkueet ovat. Ovatko he olleet paljon salilla ja missä kunnossa he tulevat peleihin. Odotan kaikilta 100-prosenttista panosta. Mitä sanot omasta kauden aloituksestanne, kun olette saaneet kahdeksan pistettä kolmesta pelistä? – Tämä on tulosta kahdesta viime kuukaudesta. Meidän on pitänyt olla näissä tilanteissa yhtenäinen joukkue. Kun yhdellä pelaajalla ei ole kulkenut, viisi muuta pelaajaa tekevät kentällä maksiminsa. Meillä on ollut joka pelissä tulta silmissä, kun ongelmia on ollut. Se on hyvä. Hämeenlinnan Lentopallokerhon uuden hankinnan Mara Greenin haastattelu on luvassa SuomiUrheilu-sivustolla lähiaikoina.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille