Valtioneuvosto aikoo osoittaa suomalaisurheilulle lisärahaa
Kuva: Juha Tamminen
Torstaina esiteltiin Valtioneuvoston hyväksymä Suomen ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko. Siinä esitettiin lukuisia toimenpiteitä liikunnan lisäämiseksi 2020-luvulla.
Urheilu-, kultuuri- ja Eurooppaministeri, Sinisen tulevaisuuden Sampo Terho, esitteli aiotun suunnitelman positiivisia puolia.
– Liikkumattomuuden kustannukset ovat samassa mittakaavassa kuin työttömyyden. Suomen tarvitsee lisätä fyysistä aktiivisuutta. Se edellyttää jonkin verran investointeja, mutta ne investoinnit maksavat itsensä monikertaisesti kansanterveyshyötyinä, Terho totesi.
Selonteossa esitetään myös liikuntabudjetin rakenteen muuttamista siten, että liikunnan budjettirahoitusta lisättäisiin asteittain 2020-luvulla. Nykyään veikkausvoittovaroilla rahoitettava valtion liikuntabudjetti on noin 155 miljoonaa euroa vuodessa. Selonteossa esitetyt toimet maksaisivat 2020-luvun alkuvuosina yhteensä noin 120 miljoonaa euroa.
Myös huippu-urheilujohtamiseen aiotaan muutoksia. Jatkossa kaikki huippu-urheilu keskitettäisiin Olympiakomitean alle.
– Kansalaisyhteiskuntaan nojautuvana maana Suomessa ei voi olla täysin valtiojohtoista huippu-urheilujärjestelmää. Nykyisessä järjestelmässä ei ole tarkkaan määritelty, olemmeko keskusjohtoinen vai ikään kuin järjestöjohtoinen, tehoton, hajautettu järjestelmä. Ainoa järkevä menettelytapa on keskittää johtovastuu selkeästi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköön, urheiluministeri Terho valotti suunnitelmaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa