Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan kestävyysliikunta vaikuttaa suotuisasti suolistomikrobiston koostumukseen.

Kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen mahdolliset tulehduksenaiheuttajamikrobit vähenivät ja tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitetyt mikrobit lisääntyivät koehenkilöiden suolistossa. Liikunnan vaikutuksesta myös erään tulehdusta lisäävän proteiinin aktiivisuus väheni.

Akatemiatutkijan mukaan tulokset kertovat, että vaikka paino ei koehenkilöillä merkittävästi pudonnutkaan kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen, oli liikunnalla useita positiivisia vaikutuksia osallistujien terveyteen.

Harjoittelu nimittäin paransi sydämen ja verisuonten hyvinvointia. Lisäksi Kolesterolin ja fosfolipidien määrä laski VLDL-kolesterolissa, joka kuljettaa rasvoja maksasta muualle kehoon ja verenkierrossa muuttuu ”pahaksi” LDL- kolesteroliksi.

Tutkimuksessa 17 aiemmin liikuntaa harrastamatonta ylipainoista naista polki sykeohjatusti kolme kertaa viikossa kuntopyörää kuuden viikon ajan. Tutkimuksen aikana muita elämäntapoja, kuten ravitsemusta, ei muutettu.

Tutkimus julkaistiin Frontiers in Microbiology -julkaisussa ja on luettavissa kokonaan englanniksi täältä.