Kansainvälinen yleisurheiluliitto teki täyskäännöksen – Paljon puhuttu uudistus lykkääntyy!
Vuoden 2019 Dohan MM-kisoihin karsitaan sittenkin vanhalla tulosrajajärjestelmällä.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) hallitus päätti, ettei paljon puhuttua rankingjärjestelmää käytetä arvokisavalintojen pohjana vielä ensi vuonna, vaan vasta 2020 tai 2021.
IAAF julkaisee Dohan MM-kisojen tulosrajat 3.–4. joulukuuta, kun sen hallitus kokoontuu Monacossa.
IAAF sai järjestelmästä palautetta ja totesi, että siitä ei ole monin paikoin riittävästi tietoa, että sitä voitaisiin käyttää MM-valintojen pohjana. Järjestelmässä on myös vielä korjattavaa, jotta voidaan varmistaa sen kohtelevan urheilijoita tasapuolisesti.
Ranking, jossa urheilija saa pisteitä tuloksesta sekä sijoituksesta, joka vaihtelee sen mukaan mihin pistekategoriaan kisa kuuluu, on tarkoitus on käyttöön Tokion olympiakisoissa 2020 tai Eugenen MM-kisoissa 2021.
– Olemme vahvasti sitä mieltä, että ranking on oikea systeemi valita urheilijoita arvokisoihin. Muutoksen toteuttaminen ottaa aikaa, ja on erittäin tärkeä, että urheilijat ja liitot ymmärtävät täysin varsin monimutkaisen järjestelmän, IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe perusteli Yleisurheilu.fi-sivuston mukaan.
MM-kisoihin pääsee viime vuosien tapaan myös ns. villillä kortilla. Sellaisen saavat muiden muassa hallitsevat maanosien mestarit kuten Euroopan mestarit, maraton poislukien. Villin kortin saavat myös puolustavat maailmanmestarit ja 2019 Timanttiliigassa lajinsa kokonaiskilpailun voittavat urheilijat.
Yleisurheilun MM-kilpailut ovat Dohassa 27.9-6.10. 2019.
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla