Kolme suomalaista voittoon Helsingin ITF-tennisturnauksessa – Tänään huippukohtaaminen
Eilinen oli suomalaispäivä Helsingissä käytävässä $25,000 ITF-turnauksessa.
Helsingissä käytävässä $25,000 ITF-turnauksessa.Kaksinpelin toiselle kierrokselle etenivät kuudenneksi sijoitettu Patrik Niklas-Salminen, Otto Virtanen ja karsija Masi Sarpola. Tämä päiväkin on suomalaistäyteinen ja Talin keskuskentällä nähdään huippukohtaaminen, kun Niklas-Salminen ja Virtanen kohtaavat.
Seitsemästä päivän suomalaisesta kolme pääsi juhlimaan voittoja. Kaikki eivät olisi voineetkaan voittaa, sillä päivä sisälsi kaksi suomalaiskohtaamista. Kuudenneksi sijoitettu 21-vuotias Patrik Niklas-Salminen (ATP-435) ei antanut armoa villin kortin saaneelle 20-vuotiaalle Mikko Rouvalalle vaan marssi voittoon puhtaasti erin 6-0, 6-0.
Toisessa suomalaisottelussa lähtökohdat olivat herkulliset, sillä voittaja saisi ensimmäisen ATP-pisteensä. Pistetilin aukaisi 19-vuotias Masi Sarpola voittamalla 16-vuotiaan Aleksi Löfmanin 6-4, 6-2. Kolmas päivän suomalaisvoittaja oli 17-vuotias Otto Virtanen (ATP-871), jonka näyttävät ja ennen kaikkea tehokkaat peruslyönnit toivat upean voiton virolaisesta Vladimir Ivanovista (ATP-730) 6-1, 6-1.
Karsija Nuutti Jokisen, 19, oli taivuttava sveitsiläisvastustajalleen Marc-Andrea Hueslerille (ATP-392) erin 3-6, 1-6 ja villin kortin saanut 17-vuotias Roni Hietaranta (ATP-1730) oli lähellä päivän suuryllätystä, mutta taipui lopulta kolmanneksi sijoitetulle venäläiselle Evgenii Tiurneville (ATP-386) 6-0, 2-6, 3-6.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus