Mira Potkosen valmentaja: ”Hyvän tekemisen myötä helpompi ottelu kuin ennakoimme”
Rion olympiapronssimitalisti Mira Potkonen iski vakuuttavasti tiensä nyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailujen puolivälieriin Intian Delhissä. Elina Gustafsson puolestaan kärsi niukan tappion.
Perjantaina Australian Anja Stridsmanista upeasti revanssin ottanut Potkonen oli 60 kiloisten kolmannen kierroksen ottelussa Valko-Venäjän Alla Jarshevitshinia vastaan varsin ylivoimainen ja voitti ottelun tuomariäänin 5-0.
Valmentaja Maarit Teuronen oli tyytyväinen suojattinsa otteisiin.
– Meillä on selvä taktiikka otteluun ja Mira noudatti sitä hienosti. Tällä kertaa Miran otteissa ei ollut väkinäisyyttä ja hän teki aika hienoja juttuja. Suorat puri hyvin, Teuronen hymyili.
– Miran hyvän tekemisen myötä ottelusta tuli helpompi kuin mitä ennakoimme sen olevan.
Sarjan 60 kiloa puolivälierät isketään tiistaina ja silloin Potkonen saa vastaansa Thaimaan Sudaporn Seesondeen, jonka meriittilistalta löytyy muun muassa MM-pronssi vuodelta 2014.
– Tukevalyöntinen nyrkkeilijä. Nyt meillä on pari päivää aikaa hioa taktiikka häntä vastaan, Teuronen sanoi.
Gustafssonin loppukiri ei riittänyt
Viime MM-kilpailujen pronssimitalisti ja tämän vuoden Euroopan mestari Elina Gustafsson kärsi 69 kiloisten toisen kierroksen ottelussa kaikin tuomariäänin 5-0 Taiwanin meritoituneelle Chen Nien-Chinille. Gustafsson voitti ottelun kolmannen erän, mutta taiwanilainen vei ottelun nimiinsä avauserien pisteillään.
Näin Nien-Chin jatkaa puolivälieriin ja Gustafssonin osalta kilpailut ovat ohi.
– Ellu ei oikein saanut kaveria kiinni avauserissä, mutta viimeisessä erässä kun hän lähti röyhkeästi lyömään, niin tulosta alkoi syntyä. Ensi kerralla vaan pitää pystyä aiemmin siihen, Teuronen kommentoi.
– Hyvää tässä oli se että Ellu osoitti jälleen olevansa erittäin kilpailukykyinen. Marginaalit on pieniä.
Lähde: Nyrkkeilyliiton tiedote
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla