Salibandyliigan hännille juuttuneen NST:n päävalmentaja: ”Jokin henkinen takalukko meillä on ja olemme keskustelleet siitä avoimesti”
Kuva: Juha Tamminen
Lappeenrannan NST on melkoisen haasteen edessä, kun joukkue matkaa lauantaina EräViikinkien vieraaksi. Sarjataulukossa kolmantena oleva kotijoukkue tulee otteluun neljän ottelun voittoputkessa. Häntäpäähän jumittuneen NST:n päävalmentaja Joonas Haapala tietää, että vastus ei ole tänään helpoimmasta päästä.
– Ei missään nimessä. Joukkue oli ennen kautta ja on edelleen monien papereissa yksi mestarisuosikeista. Heidän pelinsä on silti yllättävän paljon ailahdellut, johon poissaolot ovat toki vaikuttaneet, Haapala arvioi SuomiUrheilun haastattelussa.
NST otti kauden ensimmäisen voittonsa viime ottelussa, kun se kaatoi AIF:n rangaistuslaukauksilla. Haapalan mukaan avausvoitto helpotti hieman henkistä taakkaa joukkueen sisällä.
– Oli hyvä ilme perjantain treeneissä. Pelaajat pistivät saman merkille.
– Kauden alku on ollut vaikea. Emme ole päässeet kahta peliä pelaamaan samalla kokoonpanolla, mutta näillä mennään. Kun vastustaja on tehnyt maalin tai pari, meiltä on katkennut jänne aika nopeasti. Emme ole pystyneet nousemaan takaa-ajoasemasta.
Joukkue ei ole päässyt omalle tasolleen alkukauden aikana.
– Emme varsinkaan ottelutapahtumissa. Treeneissä pelaaminen on ollut paljon parempaa. Jokin henkinen takalukko meillä on ja olemme siitä keskustelleet avoimesti. Olemme koittaneet työstää asioita sitä kautta, valmentaja paljastaa.
NST ei silti tingi kauden alla asetetuista tavoitteistaan.
– Kuuden joukkoon, Haapala sanoo tarmokkaasti.
– Sen eteen teemme edelleen töitä. Se on nähty, että tässä sarjassa mikä tahansa joukkue voi voittaa kenet vaan.
Lappeenrantalaiset eivät aio muuttaa taktiikkaansa EräViikinkien vieraana.
– Ei mitään eroa. Pyrimme pelaamaan samalla tavalla kotona, vieraissa ja treeneissä. Meillä on pelissä selkeä oma sapluuna.
Haapala kertoo lauantain otteluun kaksi isoa teemaa.
– Omissa ei saa kolista ja pallollisen pelaamisen täytyy parantua. Olemme laukoneet tosi vähän ja vetopaikoissa on liikaa siirrelty vastuuta. Haluan nähdä niissä tilanteissa nyt enemmän nälkää ja itsekkyyttä.
EräViikingit-NST-ottelu on nähtävissä lauantaina suorana lähetyksenä Ruudusta klo 16.50 alkaen.
Seuraa maailman huippusalibandya Ruudusta. Jopa 120 ottelua kaudessa!
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää