Suomen menestynein Salibandyseura laajentaa toimintaansa huippusuosion saavuttaneeseen lajiin – Tavoitteena olla globaali urheilubrändi
Kuva: Getty Images
Salibandyseura Classic laajentaa toimintaansa elektroniseen urheiluun eli e-urheiluun.
Elektroninen urheilu, jossa kilpaillaan tietotekniikkaa hyödyntäen niin yksilö- kuin joukkuetasollakin, on saavuttanut huiman suosion viime vuosina.
Tavoitteena on olla ajan hermolla oleva globaali urheilubrändi. E-urheilu modernina ja maailmanlaajuisena urheilumuotona tukee tavoitteita erinomaisesti. Classic rakentaa e-urheilun ympärille kokonaisvaltaisen konseptin, jossa e-urheilua harrastaville lapsille ja nuorille tarjotaan erinomaiset puitteet liikunnallisuuden lisäämiseen unohtamatta ravinnon, levon ja opiskelun merkitystä.
– Meille on ollut aina tärkeää olla yhteisöllinen seura, jossa huolehdimme toisistamme. Voisiko maailma olla joskus samanlainen yhteinen ja huolehtiva family, pohtii Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola innokkaana seuran tiedotteessa.
Classic Family tulee rakentamaan e-urheiluun laajan junioritoiminnan lisäksi tavoitteellisesti kilpailevat edustusjoukkueet. E-urheilutoiminnot käynnistetään alkuvuoden 2019 aikana ja niiden operatiivista toimintaa varten perustetaan osakeyhtiö.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää