Keihäänheittäjä Sanni Utriainen rakentaa paluuta lajin kotimaiseen kärkeen ja kansainväliselle tasolle Hannu Kankaan valmennuksessa.

Utriainen on harjoitellut jo vajaat kaksitoista viikkoa Kankaan ohjelmilla, ja yhteistyö luistaa.

– Aika ihanaa, kun saan valmiit harjoitusohjelmat, ja täytyy vaan tehdä ne. Monta vuotta on mennyt niin, että on joutunut itse pähkäilemään mitä tekee, Utriainen kertoi Suomen urheiluliitolle.

Utriainen, 27, heitti ennätyksensä 63,03 kolme vuotta sitten. Sittemmin heittäminen ja harjoittelu eivät ole olleet parhailla raiteilla, ja viime kesän kilpailut jäivät yhteen.

– Toissa vuonna tuli sellainen olo, että pitää saada muutakin elämään kuin urheilua. Koetin opiskelujen ja työnteon ohessa treenata, mutta tajusin viime keväänä, että se on turhaa vääntämistä. On liian monta rautaa tulessa, ja heittämisestä tuli puolivahingossa välivuosi, hän sanoi.

Utriaisen tiimiissä kilpailevat myös Jenni Kangas, Toni Keränen ja kuulantyöntäjä Emilia Kangas. Tulevaisuus kertoo, onko tiimin kärkinimen Tero Pitkämäen ura jatkumassa.