Ampumahiihtäjä vei voiton huippuhiihtäjien nenän edestä – ”En ihan näin hyvää odottanut”
Suomen ampumahiihtomaajoukkueen Sonja Leinamo antoi vahvan näytön kesäkunnostaan Vuokatissa järjestetyssä SkiRun Challenge -tapahtumassa. Kovatasoisessa kilpailussa mukana oli useita maastohiihdon kärkinimiä, mutta rullahiihtoprologissa nopein oli yllättäen ampumahiihdon puolelta tullut Leinamo.
1,6 kilometrin mittainen prologi hiihdettiin vaativaan Vuokatinvaaran nousuun, jossa Leinamo kellotti kilpailun nopeimman ajan. Hän jätti taakseen muun muassa maastohiihdon maailmancup-tähden Jasmi Joensuun 10,9 sekunnilla sekä Vilma Ryytyn 11,7 sekunnilla.
Tulos oli yksi tapahtuman suurimmista puheenaiheista, sillä lähtölistalla nähtiin useita hiihtomaajoukkueen tuttuja nimiä. Leinamon suoritus osoitti samalla, että hänen harjoituskautensa on edennyt erinomaisesti.
– Minusta kyllä se meni yläkanttiin. Toki on tässä treenit menneet tosi hyvin. Olin vähän silleen, että enemmän olisin ihmeissäni, jos se ei olisi mennyt mihinkään. En minä ihan näin hyvää olisi kuitenkaan odottanut.
LUE MYÖS:
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen