Kokeneet ensikertalaiset palkittiin Vuoden yleisurheilijoina – Seivässensaatio Duplantisille myös tunnustusta
Kenian Eliud Kipchoge ja Kolumbian Caterine Ibarguen pokkasivat ensimmäistä kertaa urallaan Vuoden yleisurheilijan palkinnot Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n palkintogaalassa Monacossa tiistaina.
Rion olympialaisissa 2016 maratonin voittanut 34-vuotias Kipchoge sementoi asemansa maailman parhaana maratonjuoksijana vuonna 2018. Hän voitti huhtikuussa Lontoon maratonin kovalla ajalla 2.04.17. Syyskuussa Berliinin maratonilla Kipchoge juoksi uuden maailmanennätyksen 2.01.39. 78 sekunnin parannus edelliseen ennätykseen oli suurin harppaus maratonin ME-ajassa vuoden 1967 jälkeen.
Riossa kolmiloikan olympiakultaa voittanut Ibarguen osoitti päättyneellä kaudella hallitsevansa myös pituushypyn. Ibarguen voitti molemmissa lajeissa Timanttiliigan, Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuskilpailut sekä IAAF:n Continental Cupin. Kolmiloikassa hän teki maailman kärkituloksen 14,96 ja pituushypyssä Kolumbian ennätyksen 6,93.
Berliinissä sensaatiomaisesti seiväshypyn Euroopan mestaruuden voittanut Ruotsin Armand Duplantis palkittiin vuoden nousevana tähtenä. Tampereella alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittanut Duplantis paransi Berliinin EM-finaalissa ennätystään kolme kertaa ja otti kultaa tuloksella 605.
Lähde: IAAF.
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla