Salibandyliigan jättiläinen uinuu sarjan häntäpäässä – Toiminnanjohtajan mukaan joukkue ei etsi vahvistuksia
Kuva: Juha Tamminen
Naisten Salibandyliigassa pelaava Classic on ollut tällä kaudella muutoksen kourissa. Joukkueen pelaajisto nuoreni viime kaudesta huomattavasti, kun monta kokenutta pelaajaa lopetti ja osa jatkoi uraansa ulkomailla.
Joukkueen alkukausi on ollut tuloksellisesti harvinaisen heikko. 11 peräkkäistä SM-mitalia voittanut Classic on sarjassa vasta kahdeksantena, kun se on saalistanut vain seitsemän pistettä kymmenestä ottelusta.
Seuran toiminnanjohtaja Pasi Peltola kertoo, että Classic ei aio vaikeasta alkukaudesta huolimatta etsiä vahvistuksia, vaikka resurssit riittäisivät.
– Kai meillä on paukkuja, mutta onko tarvetta? Minun mielestäni ei ole.
– Olemme saaneet kovalla työllä A-, B- ja C-junioreihin SM-tason joukkueet, jotka myös menestyvät. Kyllä me tähtäämme toiminnassamme nyt pidemmälle kuin ensi kevääseen. Peli voi toki vielä siihen mennessä parantua, Peltola toteaa SuomiUrheilun haastattelussa.
Peltola muistuttaa, että Classic satsasi vastikään naisten edustusjoukkueeseen valmentajan muodossa, kun Jami Herrala liittyy remmiin. Hän oli MM-kisoissa mukana Singaporen joukkueen valmennuksessa. Joukkue on tuttu Herralalle jo viime kaudelta.
Toiminnanjohtajan mielestä Classicin kausi on ollut hieman kaksijakoinen.
– Meillä on ollut hyviä ja huonoja pelejä. Olemme hävinneet pelejä maalilla. Meillä voisi helposti olla yhdeksän pistettä enemmän. PSS-matsi Ideaparkissa oli aivan fiftyfifty ja he olivat silloin sarjakärjessä. Myös SB-Pro:ta vastaan olisi voinut käydä miten vaan.
Peltola tietää hyvin, millaisia pelaajia Classicin junioreissa on kasvamassa kohti edustusjoukkuetta. Haastatteluhetkelläkin hän oli yllätys, yllätys kaukalon laidalla katsomassa junioreiden edesottamuksia.
– Väittäisin, että näen suomalaisista eniten huippusalibandya vuodessa.
Ottelumäärää hän ei ole kuitenkaan raaskinut laskea.
– Ehkä se on parempi, etten laske, Peltola naureskelee.
Classic kohtaa perjantaina kotonaan AIF:n klo 18.30.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite