Suomalainen jäi niukasti semifinaalien ulkopuolelle – ”En ehkä olisi tuollaisella ajalla jatkoon halunnutkaan”

Lauantaiaamuna sadasosat eivät olleet Mimosa Jallowin puolella. Hän jäi juuri ja juuri semifinaalien ulkopuolelle alle kymmenyksen erolla.
Jallow päätti MM-kisansa 50 metrin vapaauinnin alkueriin. Tuloksena oli aika 24,65, liki puoli sekuntia hänen SE-vauhtia hitaampi.
– Se menee samaan roskakoriin kuin muutkin uinnit, tuntui siis hyvältä, mutta aika oli huono. Ja startti oli myös huono, hän sanoi Uintiliiton tiedotteessa.
Jallow ei saanut neljättä semifinaalia Hangzhoussa. Hänen kohtalona oli karsiutua ensimmäisenä 17. sijalla vain kolmen sadasosasekunnin erolla viimeiseen välieräpaikkaan.
– En ehkä olisi tuollaisella ajalla jatkoon halunnutkaan.
Kokonaisuutena Jallow näki Kiinan kisat kuitenkin positiivisena.
– Vähän kaksijakoiset tunnelmat, ajat nyt oli mitä oli, mutta kolme semiä kuitenkin plussaa. Se kertoo, että lyhyellä radallakin on menty eteenpäin. Ja nyt kävi hyvin selville, mitä pitää tehdä pitkän radan kaudelle. Startti ja ensimmäinen liuku on maailmanluokkaa, mutta käännös ja toinen liuku ovat ne, mitä pitää parantaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä