19-vuotias suomalainen jälleen pisteille alppihiihdon maailmancupissa – ”Olen tyytyväinen”
Kuva: Getty Images
Alppihiihdon maailmancup jatkui uuden vuoden siivittämänä naisten pujottelulla Kroatian Zagrebissa. Sinivalkoista väriä nähtiin jälleen toisella kierroksella, kun Nella Korpio pujotteli kautensa kolmannessa maailmancupissa jälleen pisteille.
Tavanomaista pidempi pujottelurata pisti kilpailijat koville, mutta nuori 19-vuotias alppihiihtäjä kierteli punaiset ja siniset kepit kylmäpäisesti sijoittuen ensimmäisellä kierroksella 27:s. Korpio starttasi kilpailuun numerolla 45.
– No olihan siinä vähän hapoilla ekan kierroksen jälkeen, naurahti Korpio.
Toisella kierroksella Korpio ylitti maaliviivan 7.11 sekunnin erolla kärkeen ja oli kilpailun 20:s.
– Hieman ristiriitaiset tunnelmat kun aikaero oli aika huima kärkiaikaan eikä laskut lähteneet parhaimmalla tavalla. Ekalla kierroksella rytmi oli kateissa ja toisella kierroksella meinasi lähteä pari kertaa laukalle. Tosin näytti kuitenkin siltä, että haasteita oli selkeästi muillakin kilpailijoilla. Olen tyytyväinen, että pysyin pistekannassa kiinni. Tästä kohti parempia laskuja, korkeimpia sijoituksia sekä pisteitä, kommentoi Korpio.
Kilpailun ylivoimaiseen voittoon laski Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin, ajassa 2:01.09. Toiselle sijalle Slovakian Petra Vlhova 1.25 erolla Shiffriniin ja kolmanneksi Sveitsin Wendy Holdener (+1.75).
Naisten maailmancup jatkuu 8.tammikuuta Flachaussa pujottelulla. Miehet jatkavat maailmancup mittelöitä pujottelulla ja suurpujottelulla 12.-13.1. Adelbodenissa. Miesten syöksylaskun ja pujottelun maailmancupia kilpaillaan 15.-16.1. Wengenissä. Para-alppihiihtäjä Santeri Kiiverin maailmancupkauden avaus pujotellaan 16.-17.1. Zagrebissa. Lähde: alpineskiteam.fiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille