Suomen naisten maajoukkueen loistavasti menneet EM-karsinnat huipentuvat Hämeenlinnassa keskiviikkona Viro-ottelussa, jossa tunnelma on varmasti korkealla. Suomen fanit saavat virittäjäkseen Virosta tulevan ison fanijoukon.

Elenia Areenassa pelattava ottelu alkaa klo 18.30. EM-kisapaikan jo varmistanut Suomi saa kovan vastuksen Virosta, joka taistelee vielä lujasti omasta EM-kisapaikastaan Tshekin kanssa.

– Viro tulee otteluun täydellä latingilla. Ne pelaa elämästä ja kuolemasta, Suomen päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoo. Viro ei ole koskaan pelannut naisten EM-kisoissa.

Valmistautuminen tammikuun peleihin oli maajoukkueella lyhyt, mutta Kangasniemi kertoo kaiken menneen hyvin.

– Olen huomannut, että maajoukkueen pelaajat tykkäävät olla toistensa kanssa. Tämä on hieno porukka ja kun noste maajoukkueella on hyvä, niin sekin on hyvä lisä maajoukkueelle, Kangasniemi sanoo.

Viro-maaottelussa on myös kaksi Hämeenlinnan liigajoukkueen pelaajaa, Suvi Kokkonen ja Ronja Heikkiniemi.

– On ihan huikeaa saada pelata Viroa ja muita kovia joukkueita vastaan. Tempo on kovempi ja tulee haasteellisempia tilanteita. Tosi huikeaa on myös, että pelattiin viime kesänä niin hyvin ja päästään EM-kisoihin, Kokkonen sanoo.

Heikkiniemi kertoo, että on hieno päästä keskittymään nyt tammikuussakin maajoukkueen peleihin. Pelipaikoista on tietysti kova taistelu ja Heikkiniemi on sen suhteen realistinen.

– Tosiasiat on tosiasioita. Omalla tekemisellä pelipaikat ratkaistaan ja se mikä on vastuu ja rooli joukkueessa. Kun tekee duunia ja onnistuu, niin se palkitaan, Heikkiniemi sanoo.

Lähde: Lentopalloliitto