Ojansivu toivoo pystyvänsä pelaamaan Kokkolassa: ”Se oli omalle uralle tärkeä virstanpylväs”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelataan lauantaina kaksi ottelua. Ruudun suora lähetys tulee Kokkolasta, jossa Tiikerit isännöi Savo Volleyta.
Isännät tarvitsevat kipeästi pisteitä taistelussa pääsystä pudotuspeleihin, kun taas vierasjoukkue taistelee edelleen tiukasti runkosarjan voitosta
– Jos nyt pääsisin ehjänä sinne asti! Viimeksi jäin Kiuruvedelle, naurahtaa Savo Volleyn tähtipelaaja Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa viitaten syyskierroksella juuri Kokkolan matkalla tapahtuneeseen loukkaantumiseensa.
Kokkola on Ojansivulle tärkeä paikka, sillä hän pelasi Tiikereissä kaudet 2013-16 voittaen seurassa kaksi Suomen mestaruutta ja Suomen Cupia (kuva tammikuun 2015 Suomen Cupin finaalista).
– Toivon mukaan pysyn ehjänä sinne asti. Kokkola oli omalle uralleni tärkeä virstanpylväs. Olen seurannut heitä, ja tunnen nykyisen päävalmentajan hyvin. Ulkomailla ollessani seurasin vähän enemmän, mutta nyt vähemmän, kun he ovat vastapuolella, ”Lelu” sanoo.
Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä toimi Tiikereiden kakkosvalmentajana, kun Ojansivu pelasi seurassa.
Ottelu on Tiikereille ensimmäinen joulutauon jälkeen. Kokoonpano on elänyt, sillä keskipelaaja Simon Hone on jättänyt seuran. Näin ollen Tiikereiden keskipelaajaosasto on entistä ohuempi.
Savo Volleylla on alla tappio tiistai-illalta, kun hävisi vieraissa Hurrikaanille 1-3. Se lähtee silti otteluun selvänä ennakkosuosikkina.
– Siihen olen tottunut jo aikoja sitten, tuumaa Ojansivu.
Tiikerit-Savo Volley nähdään Ruudussa suorana lähetyksenä lauantaina kello 16.50 alkaen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet