Lahtelainen Pelicans SB haastaa Turun Palloseuran torstaina naisten Salibandyliigassa. Kotijoukkue Pelicansin 16-vuotias huippulupaus Sofia Mittentag povaa tasaista ottelua.

– Paljon riippuu meidän alusta. Jos saamme ensimmäisen maalin meille voi tulla se tietty flow-tila, Mittentag ennakoi SuomiUrheilun haastattelussa.

Jos vastustaja karkaa alussa johtoon, se kääntyy puolestaan Pelicansia vastaan. Selkäranka voi katketa.

– Ehkä viime pelissä kävi vähän niin, hyökkääjä myöntää, kun lahtelaiset hävisivät sarjakärki PSS:lle tylysti 2-10.

Pelicans lähtee TPS-otteluun kolmen pelin tappioputkessa. Kaikki pistemenetykset tulivat kuitenkin sarjan kärkipään joukkueille.

– Niissäkin peleissä oli hyvät kohtansa, mutta emme ole päässeet omalle tasollemme. Ihan perusasioissakin on parannettavaa tällä hetkellä, Mittentag toteaa.

Turun Palloseuralla on peräti kolme naista sarjan pistepörssin kärkikymmenikössä. Pelicans-lupaus tietää, keitä pelaajia täytyy pitää silmällä.

Jenna Saario ja Sofia Leino ovat molemmat tosi pallovarmoja. Leino on hyvä tekemään maaleja, nuorukainen kehuu maalipörssin kärkinaista.

Mittentag on itse pyssyttänyt nuoresta iästään huolimatta 13 otteluun komeat tehot 9+10. Syksyllä hän oli tovin jopa pistepörssin kärjessä. Viime aikoina on ollut tehojen suhteen kuitenkin hiljaista, kun viimeiseen neljään peliin Mittentag on saalistanut yhden syöttöpisteen.

– Kyllä se on turhauttavaa, että ei ole mennyt niin hyvin kuin alussa. Kyllä sen itse tuntee kentällä. Roolitukset ovat olleet kuitenkin aika samanlaiset, kakkosketjun vasemmalla laidalla viilettävä Mittentag pohtii ja lisää samaan syssyyn, että hänellä on ollut epäonnea maalipaikoissa.

Pistepörssissä 16:ntena oleva Mittentag myöntää seuraavansa tilastoja, mutta ei ajattele niitä pelikentällä. Joukkueen menestys on tärkeintä. TPS-ottelua hän pitää todella tärkeänä.

– Se muuttaisi koko joukkueen fiiliksen paremmaksi. Tiedämme, että pystymme parempaan, joten tämä on siinäkin mielessä tärkeä peli.

Ottelun panosta lisää se, että joukkueilla on piste-eroa vain yksi piste. TPS on sarjassa kuudentena ja Pelicans seitsemäntenä.

– Rakenteeltaan he pelaavat fiksusti ja pitävät paljon palloa. Meidän vahvuus on puolestaan vastaiskut, joten sinällään heidän pelityyli voi sopia meille, Mittentag arvioi.

Pelicans SB:n ja TPS:n välinen taistelu alkaa torstaina klo 18.30.

Jesse Happonen