Seinäjokisten tulikuuma ykköspyssy sivussa huippukamppailusta – ”Saimme toisen käden tietoa”

Miesten Salibandyliigan sunnuntain kierroksen helmi on SPV Seinäjoen ja Happeen kohtaaminen. Sarjakakkonen SPV isännöi kuudentena olevaa jyväskyläläisryhmää.
– Kyllä nämä ovat aina sellaisia pelejä, jotka merkataan kalenteriin, kun otteluohjelma tulee. Näissä kamppailussa nähdään aina vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Happeen päävalmentaja Mikko Lehto kertoo SuomiUrheilun haastattelussa.
– Jaossa on tärkeitä pisteitä. Meidän tavoitteemme on päästä runkosarjassa neljän sakkiin, hän jatkaa.
Ennen uuden vuoden juhlia Happee kohtasi Classicin ja EräViikingit, joista ensimmäinen ottelu päättyi maalin tappioon ja toinen murskavoittoon lukemin 9-3. Lehto on vaatimaton siitä, että Happee lähes yllätti sarjaa dominoivan Classicin.
– Maalin tappiosta on vielä matkaa maalin voittoon. Olemme tässä tosiaan kohdanneet nyt kärkijengejä.
Happee-koutsi tietää, minkälaista peliä SPV pelaa.
– He karvaavat rohkeasti ja kääntävät peliä nopeasti. Meidän pitää päästä nopeasti heidän karvauksen alta pois.
SPV:n ylivoimainen pistelinko on ollut tällä kaudella Jari Hankkio, joka on pyssyttänyt tehot 38+9 tämän kauden runkosarjassa. Näillä tehoilla hän on koko sarjan pistepörssin kärkinimi.
– Saimme toisen käden tietoa, että hän olisi sivussa. Normi-iltana hän tekee hatullisen maaleja, joten totta kai häntä täytyy vartioida tarkemmin silloin kun hän pelaa.
Happee pääsee otteluun paria loukkaantumista lukuun ottamatta parhaalla miehistöllään. Lehto paljastaa, keitä pelaajia katsojien kannattaa seurata.
– Kotilaisen Peter on ollut totta kai hyvä ja Mannisen Jami on ollut tosi vahva rikkonaisen syksyn jälkeen. Puolustuksessa Ukkosen Emppu on pelannut tosi hyvän kauden. Maalissa meillä on tänään Markus Laakso, joka on varmasti isossa roolissa. Kummallakin joukkueella on hyvät maalivahdit ja heitä varmasti testataan tänään, Lehto arvioi.
Hänen mukaansa maalinedustapelaaminen on yksi avainasia sunnuntain huippuottelussa.
– SPV ei saa päästä meidän maalin eteen ilmaiseksi. Se kumpi joukkue on tehokkaampi maalin edessä, ottaa pisteet todennäköisesti, jyväskyläläisten päävalmentaja ennakoi.
SPV:n ja Happeen välinen ottelu alkaa sunnuntaina klo 17.00.
Jesse Happonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää