Suomalaishyppääjä jälleen pisteille: Toni Nieminen vaatii lisää – ”Ajatus karkasi ja perusasiat unohtuivat”
Kuva: Getty Images
Sapporon viikonlopun toisen mäkihypyn osakilpailun voittoon hyppäsi lauantain kilpailun kolmonen, Norjan Maren Lundby. Saksalaisilla oli kisassa vahva panos, kun toiseksi sijoittui Katharina Althaus ja kolmanneksi Juliane Seyfarth. Katherina Althaus jatkaa maailmancupin kärjessä myös Sapporon viikonlopun jälkeen. Norjan Lundby on toisena, 92 pistettä Althausia jäljessä.
Julia Kykkänen onnistui viikonlopun molemmissa kilpailuissa hyppäämään pisteille, mutta ei itse ollut tyytyväinen sunnuntain kilpailun suoritukseensa.
– Tänään oli kaikenkaikkiaan aika heikko kisa, eipä siitä sen enempää, sitä on turha miettiä. Matka jatkuu Zaoon parin päivän päästä ja siellä sitten uudestaan, Kykkänen totesi Hiihtoliitolle kisan jälkeen.
Kykkäsen valmentaja Toni Nieminen jatkoi Kykkäsen kanssa samoilla linjoilla, vaikka karsinnassa kaikki näyttikin vielä hyvältä.
– Kilpailusta tuli tänään aika haasteellinen. Ensin karsinnassa varmastikkin kauden paras veto joka riitti 15. sijalle, jonka jälkeen vähän Julialla ajatus karkas ja perusasiat pääsivät unohtumaan siinä itse kilpailuhyppäämisessä. Sen takia kisasta tuli aika vaikeaa taistelua. Se riitti tänään nippanappa pisteille, mutta parempaankin ois ollu ainekset ja edellytykset, Nieminen analysoi päivän kilpailua Hiihtoliiton tiedotteessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Oliver Helanderin veli ärähti somessa – ”Olen väsynyt näihin hörhöihin”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin