Suomi ja hallitseva maailmanmestari Kroatia kohtaavat toisensa torstaina Talin Tenniskeskuksella. Yhden illan harjoitusmaaottelussa pelataan kaksi kaksinpeliä ja yksi nelinpeli.

Henri Kontinen (nelinpelin ATP-18), Emil Ruusuvuori (kaksinpelin ATP-406) ja Otto Virtanen (kaksinpelin ITF World Ranking 569) asettuvat pelaamaan Kroatiaa vastaan. Kapteeni Jarkko Nieminen on innoissaan tapahtumasta.

– Olen aina innoissani maajoukkuetoiminnasta oli kyseessä sitten treenileiri, harjoitusmaaottelu tai virallinen ottelu. Tämä on meidän joukkueelle tärkeä valmistautuminen, sillä meillä on tänä vuonna vain yksi virallinen maaottelu syksyllä.

Nieminen kertoo, että alunperin oli tarkoituksena pelata maaottelu viime vuoden voittavalla viisikolla. Kuitenkin Harri Heliövaaran ammattilaisturnauskalenterin ja Patrik Niklas-Salmisen loukkaantumisen johdosta kentällä nähdään tällä kertaa kolmikko Kontinen, Ruusuvuori ja Virtanen.

– Hieno tapahtuma saadaan varmasti aikaan tällä kokoonpanolla, kertoi Nieminen.

Kroatian joukkueen muodostavat Nikola Mektic (nelinpelin ATP-15), Franko Skugor (nelinpelin ATP-28 ja kaksinpelin ATP-358) ja Viktor Galovic (kaksinpelin ATP-230). Kolmikko kuului Kroatian viime vuotiseen maailmanmestarijoukkueeseen.

Juuri Australian avointen poikien kaksinpelin puolivälieriin yltänyt Virtanen on odottavaisin mielin tapahtuman alla. Virtanen nähdään ensimmäistä kertaa kentällä miesten maajoukkueessa.

– Hienoa päästä pelaamaan kotiyleisön edessä maajoukkuepaita päällä. Harvinaista herkkua pelata kotona ja luultavammin täyden tuvan edessä. Toivottavasti sekä pelaajat että katsojat tulevat nauttimaan päivästä, kommentoi Virtanen.

Lähde: Tennisliiton tiedote